IRC-Galleria

so i pacify my problems with kisses and cuddles
diligently doubtful through all kinds of trouble
then i find myself choking on all my contradictions

soi paassa ainakin viisi kappaletta samaan aikaan ja kaikista arsyttavin tuossa ylhaalla [and i know i can't tame you... but i just keep trying] ja olisi liian helppoa antaa periksi.

olen loytanyt itselleni uuden harrastuksen. oikeastaan se on vanha. oikeastaan se on ehka kaikista vanhin. vietan kaiken koulussa olevan vapaan aikani kuvaamataidonluokassa. maalaan maalaan maalaan maalaan ja maalaan ja tunnen miten neuronien valille muodostuu yhteyksia. maalaan maalaan maalaan maalaan vahan lisaa ja mietin asioita niin kauan, etten mieti niita.

yleensa se nollavaihe tapahtuu viisi minuuttia ennen kellon soimista. tai bussin lahtemista. sinansa siita ei ole siis mitaan hyotya. mutta jonkinlaista meditaatiota se on silti.

olen maalannut georges seuratin le chahut -taulun reproduktiona eli uustuotantona (no joo, en edes yrita, kertokaa mulle mika se on suomeksi :< une reproduction. uusituotanto? ei kuulosta korrektille) ja huomenna piirran ice agen oravan kapynsa kimpussa. tanaan aloitin myos maalaamaan jotain québécilaiseen satuun liittyvaa kuvaa.

olin pirun arsyyntynyt tanaan. se satukuva on siis lahdossa meksikoon nelosluokan kanssa. pierre antoi sen tyon minun tehtavakseni kun se nahtavasti pitaa siita, mita teen (97 % kuviksesta, kiitos herra). aloitin maalaamaan sita kuvaa, joka siis on ihan ekstra ja en saa siita mitaan numeroita tai vastaavia, ja teen sen hyvaa hyvyyttani.

no joo. aloitin sen kuvaamataidontunnilla, hyvin, ja kuvaamataidonopettaja monsieur lafontaine piti siita. pyysin jotain toista opettajaa (jota ette tietenkaan tunne ;o niin etta en edes sano kuka se oli) paastamaan mut kuviksenluokkaan (voilà, ma belle - ole hyva, rakkaani :: jotkut nerot voivat arvata, kuka se oli .___.) ja ma maalasin sita sen ruokatunninkin (tunnin, juu.). voi eieieieiie ma meinasin syoda sen ranskanopettajan joka tuli valittamaan siita, miten siina kuvassa pitaa olla yo ja miten siella pitaa olla taehtiae! ei voi perhn ole minun vika, mulle sanottiin etta maalaa sinne iltarusko! en ma voi tuntea kaikkia québécilaisia lastentarinoita! ja silti se oli minun vika!

paatin alahuultani artymyksesta purren tehda siita hienoimman meksikoon lahtevan maalauksen ikina.

* printtasi mulle sen ice age -oravan kuvan varillisena sihteerikkolassa (vttu, mika on sécretariat suomeksi? kanslia?! mutta eiko kansliassa pida olla rehtori paikalla?! en ma voi tietaa) ja ma just ja just pystyin kiittamaan sita. ei ole totta miten reilu se on. miksi sen pitaa aina olla niin reilu ja kiva ja kiltti. ja on aina jotain mielenkiintoisempaa sanottavaa. helpompaa sanottavaa. ei helpompaa. mutta on aina jotain kerrottavaa. jotain muuta.

taalla paistaa aurinko niin lujaa, etta mulla sattuu paahan. auringossa oleva mittari nayttaa kolmeakymmentaviitta. kello on 17:41.

psst.

i'm willing and able
so i throw my cards on your table

"tu es toujours la bienvenue".

olen aina tervetullut.
saan sahkoiskuja selkarankaan aina kun luen tuon lauseen.
luen sen uudestaan ja uudestaan.
kuin en voisi uskoa siihen, vaikka tiedan, etta se on totta.

"pour ce qui est de ***, merci de me mettre la puce à l'oreille."

voisin laimayttaa sua korvalle oikeastikin.
ihan vain siksi, etten saa mitaan aikaan.
en haluaisikaan.
laitan silti mailin mailin peraan.

everything is flipped inside out, upside down
rinsed right out, flipside down on top
the winds died out stop
and the rhythm of the rain goes drip-a-drip-drop

aiti laittanut mailia. "vaahteravetta? pöh, tarkoitat varmaan mahlaa".
anteeksiantakaa minut, ei vaan oikein enaa ole ideoita tan kielen kanssa.

opettaja on absintti. poissaoleva, siis. miksi mulle ei ikina kerrota mistaan poissaoloista etukateen. olisin voinut vaikka menna tekemaan kuviksentyota tai viihdyttamaan itseani vaikka... no en tieda. olisin voinut menna piirtamaan taman nortteilyn sijasta. onkohan kroketti syonyt sen vaimon?

sinansa tylsaa monella tapaa, etta se on poissa. olisin pyytanyt tanaan paasta katsomaan sita koiraa. tekisi mieli rapsuttaa jotain.

pitaisi keksia artikkelin aihe talla tunnilla. ei valahda. ei nama paivat suju nain.

mulla on hame paalla! taas. ette olisi uskoneet tata viela kuukausi sittenkaan.

muutun
nopeammin kuin
lumi sulaa

ensilumi suli jo kauan sitten

nyt on jaljella mustat rauniot
tien vieressa

aura-autot lokaavat tomut reunustalle
josta ne loydetaan myohemmin.

tanaan oli banaanipaiva.

manuelan banaanit ovat aina isoja ja keltaisia ja kauniita, minun banaanini ovat pienia, pehmeita ja melkein mustia. loin manuelaa banaanilla ja opettajat repeilivat meille avoimesti.

herra piiloutui kammeniinsa. sen olkapaat tarisivat.

menin pyytamaan avaimia. manuela juoksi minua karkuun. ajattelin menna kuviksenluokkaan piirtamaan. sain miljoona seksistista kommenttia ja hysteerisia naurukohtauksia. ja herran tuomaan avaimia, vihdoin.

en olisi ikina uskonut, etta toisella puolen latakkoa on nelja miespuolista opettajaa, jotka tappelevat siita, kuka saa kutsua mua rakkaakseen ja kuka ei.

herra ei osallistunut tappeluun. se lahti tuomaan avaimia. sitten se kutsui mua neidiksi ja lopulta ma olin taas chérie.

hassu.

aurinko paistaa.

mulla on jalassa turkoosit sukkahousut ja kavelen koulussa ilman kenkia. matematiikanopettaja kysyi oppitunnilla, nauranko sille.

oon hyvalla tuulella ja joku paras tyyppi ikina on mulle kaikkein kiltein ikina. mita hyvaa ma oon tehnyt, etta oon saanut tallaisen ihmisen luokseni? (ja mita pahaa mina olen tehnyt, etta se vedetaan multa pois parissa kuukaudessa?)

eilen kolme tuntia koulua ja kaksi tuntia elokuvaa. kaksi tuntia koulua oli domin tunteja ja sen kuviksentunnin vietin domin seurassa myoskin. kolme tuntia domia ja kaksi tuntia elokuvaa ja viisitoista minuuttia gérardia joka kehuu minua aina nahdessaan.

tanaan yksi tunti journalismia ja loput tylsaa. se matematiikanopettaja sarjakuvasolmioineen on huvittava. (ja kylla, mina nauroin sille. en tosin millekaan erityiselle. vain sille, etta se mies on huvittava.)

englannintunti. uusi opettaja. se pitaa minusta. mina en tieda, pidanko siita, etta minusta pidetaan.

tunnustan! mulla on jalassa sukkahousut, joiden haarat ovat rikki. eka paiva ikina, kun kaytan hametta tavallisena koulupaivana. oli vain aamulla sellainen olo. ja rikkonaiset sukkahousut johtuvat siita, kun nahtavasti olin silloin muotinaytoksen afterpartyjen jalkeen taksilla kotiin tullessani onnistunut saheltamaan nama rikki. :< surullista. nama olivat hyvat sukkahousut, ensimmaiset, jotka olen ostanut ihan itse.

pelkaan neljatta tuntia ja sita, mika perjantaina oli pielessa. tama on kolmas tunti. ruokatunnilla kai havaitsen, jos han-jonka-perjantaita mina pelkaan on edes koulussa. mita jos sille pienelle on tapahtunut jotain? tai sille isommalle? mita muita syita siihen olisi ollut?

love me two times
one for tomorrow
one just for today
love me two times
i'm goin' away

love me one time
i could not speak
love me one time
yeah, my knees got weak

jos olisin aikuinen, jattaisin tammoisen typeran pelaamisen ja antaisin mielenrauhan kaikille. eniten itselleni toki. ma tiedan etta ma teen vaarin ja se tiedetaan viela paremmin. en vaan voi jattaa tata hommaa kesken. tyhmaa, etta ma jaksan aina olla pessimistinen, mutta taa on taa juttu, jossa olen neutraali. mutta kun se neutraalius tuottaa ongelmia.

ma voisin jattaa tosiaan taman homman nyt tahan ja kukaan ei polttaisi sormiaan. tuntuu niin typeralle, etta minun sormeni tuottaa olkapaalla sapsahdysreaktion. toisaalta haluaisin polttaa sormeni. mita tahansa muuta kuin tata.

toisaalta mulla on viela tuhkaa sormissa viime kesalta.

ja mun polvet on mustana. pelasin curlingia. se oli aluksi ihan hullua, mutta odotan jo seuraavaa kertaa. sarkee niin pirusti. peeoo tarjosi mulle kyydin curling-club laviolettelta. silla on kiva auto. joku jenkkirauta. normaalisti en tue niita, mutta sen takapenkin verhoilut on epamaaraiset. hullu poika.

keskiviikkona montréaliin. TUPLAORGASMI. hyvaa seuraa (no se opettaja .__.), radio-canada, ravintolakaynti ja viela jotain. no se matka. tykkaan istua tuommoisissa busseissa. se torstainen montréal <3nam. soin subwayn patonkia auringonpaisteessa, t-paidassa, ja kuuntelin, kun marie ja caroline juttelivat jonkun kodittoman kanssa. silla miehella oli kaunis tahtitatuointi vasemmassa kadessa, peukalon ja etusormen valissa. se mies soi minun omenani, silla miehella oli nalka. sen jalkeen ostin yhdeksan dollarin hintaisen keltaisen "attention, hirvia" -kyltin + tim hortonsilta cappuccino glacén ja puoliksi leonien kanssa suklaadonitsin ja viiden minuutin paasta tunsin oloni turhaksi.

tanaan puhuin tunisialaisnaisen kanssa. han oli tunisialaisessa vankilassa kidutettavana puolitoista vuotta osallistuttuaan rauhalliseen mielenosoitukseen yliopistosyndikaattinsa takia. nainen, joka raiskattiin vankilassa, nainen, joka ei halua kertoa yksityiskohtia, nainen, joka on kuullut ystaviensa huutavan tuskasta.
nainen, jolle en uskaltanut ensin sanoa sanaakaan, tuntui, etta olen niin paljon... jotain. en tee tarpeeksi asioita. oli kummallista nahda tuollainen ihminen siina, oli kummallista puristaa hanen kattaan.

sen lisaksi puhuin québécin amnestyn entisen ranskankielisen johtajan kanssa. meilla oli mielenkiintoinen keskustelu. "sa oot tytto joka on ihan extraordinaire", se sanoi puhuttuamme jonkun kymmenen minuuttia, ja gérald saesti vieressa. olin niin nolona etta havisin pois. nojasin kammenet seinaan ja painoin posken sita vasten. se tuntui viilealta ja rauhoittavalta. milloin ihmiset ymmartavat, etta mulle ei saa puhua noin? ei ikina noin. tunnen itseni aina paljon riittamattomammaksi.

en vaan saa ikina mitaan aikaan. en ainakaan taman vuoden aikana. toisaalta en edes nauti tasta, en taysin. hengitan edelleen vaikeasti. hengitan vaikeasti, kun olen yksin ja pelkaan, etta joku astuu huoneeseeni, hengitan vaikeasti, kun joku on selkani takana, hengitan viela vaikeammin, kun joku on huoneessa normaalisti. hengitan tavallisesti vain yhden henkilon kanssa ja jo taman entryn alussa totesin, etta poltan vain sormeni.

ma luulen, etta ma muistan taman paivan lopun ikaani.

ma kuolen omille reaktioilleni ja viela pahemmin muiden reaktioille! ja kaikkein kivointa sattuu melkein joka paiva ja ma tajuan osaavani lukea ihmisten reaktioita paremmin kuin omiani. tuntuu jollain sairaalla tavalla hyvalle, etta ma voin pelkalla olemassaolemattomuudellani tehda jonkun olon vaikeaksi. tai silla, etta poistun huoneesta sanomatta sanaakaan.

kirjoitin eilen kuuden sivun verran valko-venajan presidentinvaaleista ranskaksi. sitten huomasin olevani lapinakyva ja supistin tekstin puoleentoista sivuun. tuntui vahan turhalle.

ja ei ttu mita noloja loytyy galleriasta. muitakin kuin mina. tekis mieli nauraa aaneen mut noi kirjastotadit katsois pahasti.

yksi minun lempisanoistani on nykyaan tunne. en tieda, onko se substantiivi vai verbin kaskymuoto, mutta se kuulostaa kivalle.

en halua ajatella, mita se tarkoittaa.