IRC-Galleria

heipöö

heipöö

jäi koneelle.

[Ei aihetta]Tiistai 22.01.2008 16:40

Onko vahvuutta siinä rikkinäisessä edes sisällä,
onnellinenko sisimmässä, olematta oikeasti kuitenkaan.

Mutta on lupa olla hiljaa, ei tarvitse muita vaivata.

Sanoa itselleen epäonnistuneensa,
kun luuli kaikkea joskus ikuiseksi.

Mutta voi olla hiljaa, ei tarvitse siitä mainita,

Itselle valmistusvirhe,
sitä mitä toisille,
ei tule koskaan oppimaan,
ei tarvitsekaan.

Mutta siitäkin voi olla hiljaa, miksi niistä puhua.

Vanhojen huolien päälle uusia,
sisälle pakkautuu muutamia tuhansia.
Ulos pääsee vain harva pieni.

Miksi olla ikuinen arka ja hiljainen?
Saattaa tulla kylmä.

Eikä kellään olisi niin kylmä ja
yksinäinen olo.

Eikä kellään olisi niin kylmä ollenkaan.


helsinki , iida ja ale ♥Lauantai 29.12.2007 22:00

bussipoika jol on mallihaastattelu ja ei sen takii voi syödä ku pelkkää omenaa , sul on hyvät jutut .

jeij kiva viikonloppu .Sunnuntai 16.12.2007 16:33

Ja Grandis upeeta , hienoi tanssei ;>

† ukki Sunnuntai 02.12.2007 20:11

Tuuli tuivertaa, puut kahisevat.
Aurinko hymyilee, kuin ennen vanhaan.
Tuuli on tyyntynyt, kuu kiipeää taivaalle.

Varjo lankeaa sun hiekalle.

söppänää.Keskiviikko 21.11.2007 21:06

MITÄ ON RAKKAUS?

Rakastuneena voi istuskella, juoda kahvia ja katsoa vähän elokuvaa. Ja sitten se toinen on siivonnut.
Henrik 6 v.

Rakastuneena tuntee hurjaa oloa sisällään. Ja on ikävä kouluun.
Louise 7 v.

Kun näkee tytön,johon on rakastunut, ruumis alkaa tykyttää nopeammin ja verisuonet nousevat pystyyn.
Nick 8 v

Kun minä olen rakastunut, ääni sisälläni sanoo: "Ei hätää.
Okei. Minä vain tykkään tuosta pojasta".
Akinyi 8 v.

MISTÄ RAKKAUS LÖYTYY?

Jos haluaa tyttökaverin, sen kun kaivaa taskusta kaksi tivolilippua.
Ditte 9 v.

Voi kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa lukee: "Alatko mun kanssa?"
Sitten siinä lukee "en", "joo" tai "en tiedä". Siihen voi sitten ruksata.
Rasmus 7 v.

Minä löysin poikakaverin, kun me tanssittiin päiväkodissa ratiritirallaa.
Astrid 7 v.

Jos ei ole varma, onko rakastunut vai ei, tytön kanssa voi käydä pari kertaa treffeillä. Sillä lailla voi tarkistaa, kyseleekö hän tyhmiä.
Patrick 7v

Ihmiset lähtevät ulos ja löytävät poika- tai tyttökaverin. Kun he ovat olleet pari vuotta yhdessä ja saaneet lapsia, äiti menee töihin ja isä kaupungille etsimään vielä yhden tyttökaverin.
Robin 8 v.

KUN SEURUSTELLAAN

Kun on saanut poikakaverin, lähdetään elokuviin ja saadaan lapsi.
Sandra 7 v.

Kun on saanut poikakaverin, hänen kanssaan muutetaan äidin ja isän kellariin. Aina välillä sieltä noustaan sitten syömään.
Maria 7 v.

VOIKO SEURUSTELLA MONEN KANSSA YHTÄ AIKAA?

Minulla on vain yksi tyttökaveri, mutta yritän löytää koko ajan niitä lisää.
Kristian 7 v.

Ei kannata seurustella monen tytön kanssa, koska silloin heitä ei riitä kaikille.
Brian 8 v.

Tietenkin voi seurustella monen kanssa yhtä aikaa.
Äitikin seurustelee.
Jon 7 v.

KUKA KOSII?

Yleensä mies romahtaa polvilleen ja kosii. Se on vähän sellaista konttaamista.
Ann 7 v.

Kun isä ja äiti kosivat toisiaan, isä konttasi kukka kädessään äidin edessä.
Andrea 7 v.

Silloin kun kositaan, mennään polvi-istuntaan ja kysellään, haluaisiko joku naimisiin.
Rasmus 8 v.

KUN KYLLÄSTYTTÄÄ

Jos on kyllästynyt poikakaveriinsa, voi kysyä ystävältään, eikö tämä huolisi poikaa
Anja 7 v.

Jos poikakaveri ei halua erota, pitää tapella kovasti. Kyllä se ero tulee.
Jannie 8 v.

YHDESSÄ

Pitää miettiä tarkkaan ennen kun menee kihloihin. Jos ei saa sormusta irti sormesta, ei voi enää erota toista kertaa.
Bettina 7 v.

KUINKA KAUAN RAKKAUS KESTÄÄ

Rakkaus kestää niin kauan, ennen kuin tyttö saa selville, että pojalla on toinen.
Simon 7 v.

Rakkaus kestää suunnilleen nelikymppiseksi, sitten löytyy takuulla toinen.
Kim 8 v.

;<Torstai 08.11.2007 20:09

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi. Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden.

[Ei aihetta]Maanantai 29.10.2007 20:48

KARIS 1

[Ei aihetta]Torstai 18.10.2007 02:23

http://www.youtube.com/watch?v=zwakjoSs754

opetelkaa tekin toki tanssimaan .

[Ei aihetta]Maanantai 15.10.2007 02:56

Mä tiiän et meidän ajalle siivet kauneimmat annettiin,
se kesti , kului ja meni rikki vaikka toisin vannottiin.

Muistot sattuu eniten .


iik.Maanantai 25.06.2007 23:46

Jos rastitat vähintään 20, olet todellinen blondi

[x] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[ ] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[ ] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[x] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[x] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
Tähän mennessä: 3

[x] Olet kävellyt päin puuta.
[x] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[x] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[x] Yritit juuri laulaa niitä.
Tähän mennessä: 7

[x] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[ ] Olet tukehtunut omaan sylkeesi. ( tai meinannu)
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[x] Olet/olit blondi.
[x!] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
Tähän mennessä: 10

[x] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[ ] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[ ] Olet kuolannut nukkuessasi
[ ] Olet nukahtanut tunnilla.
Tähän mennessä: 11

[x] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[x] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[x] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi?
[x] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7+9
Tähän mennessä: 15

[x] Olet syönyt ötökän.
[x] Teet tätä galluppia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[x] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.
Tähän mennessä: 19

[x :DD] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[x]Käytät sanaa "makeeta"
Tähän mennessä: 23

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[x] Kallistat päätäsi kun olet hämillasi.
[x] Olet tippunut tuolilta.
[x] Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / Julkisella paikalla
Tähän mennessä: 26

[x] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[x] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.
[x] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan, et älyä asiaa mutta alat nauramaan.
Tähän mennessä: 29

no jees , oon tyhmä.