IRC-Galleria

heke^

heke^

Ongelman korjaaminen lähtee siitä, että myönnät itselläsi olevan ongelman.

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Tiistai 17.05.2016 13:33

Kadalaistutkimus samastaa poikkeuksellisen voimakkaasti internet-keskusteluhäiriköinnin neljään pimeänä pidettyyn persoonallisuuspiirteeseen.
Internet-keskusteluhäiriköt eli nettitrollit ovat useimmille nettikäyttäjälle tuttu ilmiö. Liioittelevat, valehtelevat ja loukkaavat keskustelijat pyrkivät muiden mielen pahoittamiseen tai provosointiin, mutta tähän mennessä trollien toiminnan motiiveja ei ole kuitenkaan tähän asti juurikaan tutkittu.

Ennen kuin nyt. Psychology Today kertoo kanadalaisen tutkijaryhmän tieteellisessä Personality and Individual Differences -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa 1200 verkonkäyttäjälle tehtiin persoonallisuustestit ja samaan aikaan tutkittiin näiden kommentointitapoja verkkokeskusteluissa.

Tiedemiehet etsivät yhteyksiä niin sanottuun persoonallisuuden neljään pimeään osaan (dark tetrad of personality): narsismiin, psykopatiaan, sadismiin sekä machiavellismiin eli päämääriin pyrkimiseen moraaliperiaatteista välittämättä.

Tutkijoiden löytämät yhteydet trollaamisen ja pimeiden persoonallisuuspiirteiden välillä olivat poikkeuksellisen vahvoja. Nämä päätyivät yleensä lähinnä todennäköisyyksillä operoivan psykologian piirissä harvinaisen vahvoihin johtopäätöksiin:

– Yhteydet sadismin ja trollauksen välillä ovat niin voimakkaita, että nettitrollien voidaan sanoa olevan arkipäivän sadistien prototyyppejä.

– Sekä trollit että sadistit tuntevat sadistista riemua toisten ahdistuksesta. Sadistit haluavat vain huvitella... ja internet on heidän leikkikenttänsä.

Psychology Today antaa neuvoksi internet-käyttäjien jo tuntemat viisaudet: nettitrollit ovat tasapainottomia ihmisiä ja koska paha olosi tuo heille nautintoa, heistä on paras olla välittämättä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.