IRC-Galleria

varmaa kauheita mitä oon lukenu..Perjantai 26.03.2010 16:32

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.
Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.
Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.
Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.
Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.
Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität.

-Torstai 25.03.2010 00:24

Toivon, et voisin vaa korjaa tän kaiken, alottaa alusta....























Onneks koht lukioon, uusi elämä<333

Pojat huomio!Torstai 25.03.2010 00:15

♥Ootteko koskaan miettiny, montako tuhatta kyyneltä me vuodatetaan teijän takia.

♥ Ootteko koskaan miettiny, monetko yö unet me ollaan menetetty teijän takia.

♥Ootteko koskaan miettiny, miten paljo meijän sydämmet kärsii teijän takia.

♥Ootteko koskaan miettiny, miten vakavasti me suhtaudutaan tunteisiin.

♥ Ootteko koskaan miettiny, miten herkkiä me ollaan.

♥ Ootteko koskaan miettiny, montako veripisaraa me vuodatetaan teijän takia.

♥Ootteko koskaan miettiny, että me oikeesti rakastetaan teitä.

♥Me tytöt tiietään että te ette aina ymmärrä meitä, mut voisitteko te joskus miettiä sanojanne.

♥Me ollaan huomattavasti herkempiä ku te pojat.

♥Muistakaa, me eletään teijän takia, me rakastetaan teitä niin paljo, et meihin sattuu.

♥Kaikki tytöt, kopsatkaa tää päiväkirjaanne, jos haluatte että pojat oppii ajattelemaan meitä.

aik lähelle...Keskiviikko 24.03.2010 22:31

VITTU HAMMASTIKUT MUUTTUU KYRVÄKS ,13VEET LUTKIKS, LÄKSYJÄ EI VITULLAKAA TEHÄ ,sit kavereille tekstaillaa nii vitusti ,MEHUKATTI ON SAAREMAA 80%, vakiomopot ei enää riitä... kieli kurkus ja muna pillus on parasta, PILVES OLLAA NII VITUSTI KANS, MIEHET ON KUSIPÄITÄ JA VITTU NE HALUU VAAN PILLUA, iskä O VITU NARU JA ÄITI PELLE HOMO ,sisarukset on vitu paskoi ja vittu NEEKERIT ON PERSEESTÄ ,hitler ynnä muut tollaset kuninkaat o vitun ihania, heroiinia saa nykyää päänsärkyyn, NE JOKKA EI KÄYTÄ HAMETTA EI SAA VIRTSATIETULEHDUSTA ,SUURIN TUSKA ON OLLA VITU PUUTEES JA MEEN ERAKOX JOHONKI VITTUU ENKÄ NÄE KETÄÄ ENÄÄ IKINÄ
LISÄÄ TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI JOS SUA VITUTTAA KU PORUKKA VINKUU SIITÄ KU OLLAA AIKUISTUTTU TAAS NII VITUSTI!!!!!!!!

......................Tiistai 23.03.2010 18:18

Tikkarit muuttuvat savukkeiksi. Viattomat muuttuvat huoriksi. Kotitehtävät menevät roskakoriin. Kännyköitä käytetään tunnilla. Jälki-istunto tulee tutuksi. Limu muuttuu vodkaksi. Pyöristä tulee autoja. Pusut muuttuvat seksiksi.
Muistatko kuinka pilveen meneminen tarkoitti keinussa heilumista? Kun suojautuminen tarkoitti kypärän käyttöä? Kun pahimmat asiat mitä pystyit saamaan pojalta olivat kiusoittelut? Kun isäsi hartiat olivat korkein paikka maailmassa ja äitisi oli sankari? Pahimmat vihollisesi olivat sisaruksesi. Rotu kiistat olivat sitä, kuka juoksi nopeiten. Sota oli ainoastaan korttipeli. Ja ainoa huume, jonka tiesit oli yskänlääke. Kun hameen pitäminen ei tehnyt sinusta huoraa. Kun suurin tuska oli saada asfaltti-ihottumaa polviin. Ja hyvästit tarkoittivat, että näkisimme viimeistään huomenna.
Lisää päiväkirjaasi jos ajattelet että pienenä lapsena elämä oli helpompaa ja viattomampaa.

[Ei aihetta]Perjantai 19.03.2010 17:31

Tyttö..
..pelkää usein että poika löytää toisen.
..haluaisi pojan tekevän aloitteen.
..pitää pojasta joka ei häpeä suhdetta.
..tykkää pitkistä suudelmista enemmän kuin poskipusuista.
..hymyilee jo ajatellessaan sinua tai vain katsoessaan sinua.
Tytöt tykkää kun poika..
..halaa häntä takaapäin.
..tarttuu hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, eikä itse joudu tarttumaan.
..kietoo kätensä hänen ympärilleen, kun hän seisoo.
..halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin on pakko.
..on rehellinen, se palkitaan.
..ei valehtele, se tulee myöhemmin julki.
..suutelee pehmeästi, eikä työnnä kieltä kurkkuun.
..soittaa yhä uudestaan jos tyttö ei vastaa ekalla kerralla, sillä tyttö odottaa sitä.
..tekee aloitteen.
..itse tulee puhumaan.
..antaa suukkoja.
..on aito, eikä esitä edes kavereidensa seurassa.
..tekstaa yllättäen ilman syytäkin.
..pitää kädestä.
..haluaa viettää kahdenkeskisiä hetkiä.
..välittää tytöstä.
Silloin kun tyttö..
..katsoo sinua silmät täynnä kysymyksiä, hän ajattelee kuinka kauan olet hänen vieressä.
..makaa rintasi päällä, hän toivoo että olisit hänen ikuisesti.
Ja kun tyttö..
..laittaa tämän eteenpäin, hän haluaa sinun lukevan tämän.
..kävelee pois luotasi vihaisena, seuraa häntä.
..tuijottaa suutasi, suutele häntä.
..tönäisee tai lyö sinua, halaa tiukasti, äläkä päästä irti.
..alkaa kirota sinua, suutele ja kerro rakastavasi häntä.
..on hiljainen, kysy häneltä, mikä on hätänä.
..ei ole huomaavinaan sinua, anna hänelle huomiota.
..nojaa päänsä olkapäitäsi vasten, nosta hänen päänsä ja suutele häntä.
..kiusoittelee sinulle, kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan.
..tarttuu kiinni käteesi, pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan.
..tönäisee sinua, tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan.
..katsoo suoraan silmiisi, älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa.
..kaipaa sinua, häneen sattuu.

toivottavasti <33Keskiviikko 17.03.2010 22:32

Lisää tämä blogiisi ennen klo 22:00 tänä iltana,
niin saat jonkun ihanan viestin vielä
seuraavan kolmen tunnin sisällä!

RAKASTANLauantai 06.03.2010 16:27

VIIME PÄIVÄÄ JA YÖTÄ!! KIITTI IHA VITUSTI KAIKILLE PAIKALLA OLLEILLE! <33333 :>

hyi kamala! yök yök.! *oksu*:QSunnuntai 28.02.2010 20:35

mul o iha kauheen vanhoi kuvii tääl! :/ pitää ottaa tiistaina kuvienlisäys-maratooni koska maanantaina saan nooralt tikul hyvii kuvii <3333

[Ei aihetta]Torstai 04.02.2010 21:34

MIKÄ VITTU TEIT IHMISII OIKEE VAIVAA!? EN VAAN YMMÄRRÄ!