Tänä aamuna en sitten mennyt töihin... vaan peijakseen. Siellä sitä sitten vietettiinkin ihan kivasti aikaa.
Aamulla, juuri kun olin nousemassa ylös, hengitystieni täytti veri. Sitä pulppuamalla pulppusi oikeasta sieraimesta, niin että joka paikka oli veressä. Jos tukin sen, veri tuli toisesta sieraimesta ja suusta. Puolisen tuntia sitä yritin tyrehdyttää (samalla puin tiitukselle ja itselleni päälle), jonka jälkeen soitin äidille että heiii, mulla tulis vähän verta nenästä, etten varmaan ehdi töihin ajoissa --> peijakseen.
Aluksi mentiin entisestä ensiavusta sisään. Tässä vaiheessa alkoi jo aikalailla heikottaa ja veri valui käsille asti. Siellä se henkilökunta istui. Sievästi kopeissaa. Reagoimatta meidän kysyviin katseisiin.
Kun kysyimme mihin pitäisi mennä, tuli täti joka antoi kylmä pussin ja ilmoitti "kävelevät
ensiapua tarvitsevat potilaat kuuluvat sairaalan toiseen päähän" (joo. Kyllä sitä vielä jotenkin käveli pyörtymättä)
No? Miten sinne pääsee? Meillä on lapsi autossa ja minä olen selvästi jäämässä tänne? "Kävelevät potilaat menevät toiseen päähän. Menette tästä ulos, kävelette vasemmalle, portaat ylös, ei heti ensimmäinen ovi, vaan jatkatte matkaa kunnes tulee seuraava ovi ja siitä sitten".
VOI JUMALAUTA! Minun verisen ihmisen, joka tuskin pysyi enää pystyssä, tuli lähteä kävelemään yksin ulos ja etsimään apua muualta! Eiköhän jonkun niistä selkeästi toimettomista ihmisistä olisi voinut nakittaa saattamaan mut sinne sisäkautta???
Menin sitten, pojan järkytykseksi, takaisin autoon. Ajoimme sairaalan toiseen päähän ja siellä hetken tiskillä pällisteltyäni tuli henkilökuntaa jelppimään. Suoraan toimenpidehuoneeseen. Lääkäri ei osannut tehdä mitään kun sitä verta tuli niin paljon. Puhuivat koko ajan kuinka mut pitäisi lähettää muualle, osaavampiin käsiin kun tämä on nyt niin hankalaa. Nukahdin tuoliin monta kertaa ja aina joskus joku kävi katsomassa olenko hengissä. Verikokeita. kolme erilaista tamponia nenään. Kolmannen piti näyttää, missä kohdassa vuoto on. Se mulla oli sitten kotiin lähtiessäkin nenässä. "Ei uskalla ottaa pois, jos se vaikka alkaa uudelleen" sanoivat, kun samalla nielin verta nielun kautta. Sitten heippa. Koita levätä, äläkä kumaretele tai ponnista. Äläkä niistä. Jos alkaa uudelleen niin tuu takas niin tehdään jotain. Se on kun on tuolla tavalla fyysisten voimavarojen äärirajoilla, niin noita suonia poksahtelee.
Siitä mä sitten hoipertelin yksin ulos. Nenä teipattuna. Jotain 2,5 tuntia verta pulppusi oikein urakalla, kunnes saivat sitä edes vähän kuriin. Vieläkin heikottaa eikä ajatukset oikein juokse. Sain sentään tämän kirjoitettua. Nyt varmaan takaisin nukkumaan. Tiituksen sanoin "et sentään sitten kuollut". No en. Mutta entä jos se suoni olisi ollut jostain muualta....?
(ps. ja on tosiaan ennekin tullut verta nenästä, mutta ei näin)