Miten voi olla ikävä aina niitä jotka ovat poissa, ei niitä jotka ovat täällä vaan jossain tuolla ylhäällä.
Sanotaan että on hyvä itkeä, minä en halua vaikka on ikävä.
Miksi surumme näkyy muille, jos yritämme peittää sitä?
Onko maalmassa tarpeeksi hyvää peittämään sisällä olevan surumme?
Jos minä en olisi nyt surullinen,jos te olisitte täällä?
Miksi ihmisiä alkaa arvostaa, rakastaa ja ymmärtää hänen tärkeyyttän kun hän on poissa?
Jos olitte nyt täällä, en surisi, mutta ajattelen teitä ja tekimiänne asioita.
Aina sydämmissämme <3