IRC-Galleria

varastelua?Keskiviikko 22.10.2008 12:42

minulta on hävinnyt tavaraa enkä voi käsittää minne. ainoa järkevä selitys lienee että joku on ne vienyt. miksi ihmeessä. toinen oli pieni laikku joka hävisi noin vuosi sitten. se kiinnitetään vyölle joten en ole voinut jättää sitä minnekään baariin esimerkiksi. samanlaisia en ole nähnyt myytävän/käytettävän suomessa, ostin sen nimittäin saksasta.
täällä itkeminen tuskin niitä tuo takaisin. minua asia vaan painaa aika paljon. muistan missä laukku oli kun näin sen viimeisen kerran. täällä kävi kaksi omaa kaveriani ja kaksi muuta. silti epäilen enemmän omia kavereitani mikä on surullista.
jos joku joka onkin vienyt minulta jotain palauttaisi sen olisin tosi ilonen....
Joo eli marraskuun alussa ois tarkotus muuttaa, keskustaan tottakai. Käytiin eilen sit tapettiostoksilla ja päästiin yhteisymmärrykseen lattialaminaatista ja makuuhuoneen tapetista :D. Vielä pitäis olkkarin tapetti ja keittiön ja eteisen seinien maali päättää.
Makkarista tulee siis viininpunanen :). Ei sentään mustaa otettu vaikka sitä mietittiin myös. Laminaatti tulee vissiin olemaan kirsikka eli vähän punertava puun sävy. En malta oottaa että remontti valmistuu... <3<3<3<3<3

migreeni?Keskiviikko 03.09.2008 22:44

Koulut alko maanantaina ja siitä asti on myös sattunu päähän :(. Tänään kävin sitten lääkärillä ja apteekissa ja nyt on sitten 30 kpl tulehduskipulääkettä :D. Riittää varmaan ens vuodekskin. Otin tänään yhen eikä kauheesti auttanu. Ei kyllä enää kovin paljoo satu mutta jos liikun niin huomaan heti.että jossain jyskyttää tai sit alkaa pyörryttää ja on muutenkin kumma olo. Pitänee illalla ottaa vielä se migreenilääke mutta se auttaa vaan jos tää sattuu olemaan sitä migreeniä...
Yliopistolla on ollu kivaa. Olin tänään ekalla luennolla jolta myöhästyin vähän mutta tuskinpa jäin paljosta paitsi kun se oli semmosta nörttifilosofiaa. Aamulla jäi joku info välistä kun kävin siellä YTHSsällä.

[Ei aihetta]Torstai 28.08.2008 15:56

Tee seuraavasti: paina satunnainen galleriasta ja vastaa kysymykseen
oletuskuvan kuvatekstillä, ota jokaiselle kysymykselle uus kuva
satunnaisesta ja jos tekstiä ei ole, otat uuden kuvan.


1. Heräsin tänään aamulla ja totesin: KIRKA S**TANA ja minä pienenä vasemmassa reunassa.

2. Toistelin: Ich

3. Sanoin luokkatoverilleni: töissä

4. Sitten piti tehdä: hahaaaaaa BULGARY

5. Joka kerta kun oon kännissä sanon: sussu<3

6. Vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi: joo oli jännää sillon joskus

7. Oon saletisti: yks pallo räpyläsä ja kaks palloa toisesa räpyläsä

8. Kiljasin eilen kaupungilla: Sinne meni

9. Ensivuoden tuleva mottoni on: kuin paita ja perse

10. Viimeiset sanani tulevat olemaan: Kirjurinluoto

pläähKeskiviikko 27.08.2008 16:16

viimestä viedään. kymmeneltä oli palaveri joka tapansa mukaan oli tappavan tylsä. kun sitten sanoin että perjantaina loppuu ja maanantaina alkaa koulu niin ne vaan nauro että kyllä sä sitten huomaat ettei se yliopisto opiskelu oo koulua. ainoa joka tavallaan piti mun puolta oli museonjohtaja joka sanoi että hänenkin lapset puhuu koulusta vaikka ovat yliopistossa :P

Viimonen viikkoTiistai 26.08.2008 14:43

Maanantaina alkaa sitten koulu. Sitä ennen vielä täällä museossa jossa on kyllä ollu ihan kivaa. Harjottelun alussa oliehkä vielä mukavampaa, ainakaan ei ollu ihan näin tylsää. ja oli enemmän ihmisiä kun oli kaikkia harjoittelijoita.
Tällä viikolla saan vielä rahaa. pitää sillä varmaan ostaa se uus miniläppäri Voi sitä sit käyttää luenoilla. Äitikin lupas avustaa sen ostossa. Sais vielä vaan sen kämpän...

juhlatPerjantai 22.08.2008 12:59

Äiti täytti keskiviikkona 50, veli torstaina 32. Huomenna onkin taas isot juhlat. oikeastaan tämä on jo perinne vaikka tällä kertaa tulee ilmeisesti enemmän vieraita. Homma sai alkunsa pari vuotta sitten elokuussa kun veli halusi juhlia kolmekympisiään kunnolla. Paikalla vasrsinaisesti juhlimassa oli vain viisi henkeä, ja saimme yhdessä alas litran pullon viskiä :P. Viime vuonna meitä oli 6 tai 7 ja porukka juhli paljon rauhallisemmin (silti kännissä). Siitä illasta on valokuviakin. Ja nyt huomenna se on taas. Jännittää ehkä vähän... Äitin viiskymppis-juhlat :P wou. toivottavasti pysyn tällä kertaa jaloillani...

jip jeeTiistai 12.08.2008 21:08

tilasin just opiskelijakortin ja valokuvia. ens viikolla pitäis mennä käymään espoossa ja helsingissä taas vaihteeks. mennään työporukan kanssa kiertelemään taidemuseoita..

arkiTorstai 07.08.2008 15:35

joo loma tuntu kyllä tosi lyhyeltä kun kesti vaan viikon. oon töissä tän kuun loppuun ja 1.9 alkaa sit taas koulu. Saksassa oli ihan saatanan hauskaa, ens vuonna kyllä uudestaan jos vaan rahaa löytyy...

wackenTiistai 29.07.2008 11:57

Joo tänään siis lähetään. ensin helsinkiin ja sieltä sit eteenpäin. työnteosta ei tunnu tulevan mitään. taidankin mennä kahville