IRC-Galleria

Hei kaikille niin kovin pitkästä aikaa...
En tosiaa oo kirjotellut pitkään aikaan mutta luojan kiitos pystyn tekemään tätä vielä...
Monet varmaankin kuulleet juttua mitä tässä on nyt käynyt.
Harvat kumminkaan tietävät koko juttua. Vaan minä.
Ja pyrin sen tässä kaikin voimin kaikille kertomaan niin hyvin kun osaan.
Sunnuntai aamu 27.7 noin kello 5:20 .
Otin luvatta vihoissani halutuun nimeltämainitsemattoman henkilön mopoauton jonka kyytiin hyppäsi myös "kaverini" . Lähdettiin ajamaan meiltä kotoapäin hiekkatietä ,oltiin menty noin 2 km kunnes tuli alamäki alamäessä mopoauto kiihtyi menetin sen hallinnan ja se luisui ulos tieltä ,kierähti 3 kertaa ympäri niin että itse lensin kierähdyksissä ulos mopoautosta ja kaveri jäi sen sisään.
Menin tajuttomaksi ,mutta kun heräsin kylmältä märältä pellolta näin miten kaksi kaveriani (toinen joka oli mopoautossa) ja toinen joka ajoi perässämme kun lähdimme kotoa katsoivat minua ylhäältä päin, olin aivan sekaisin mutta sisältäni huokaisin helpotuksesta että kyydissäni istunut oli selvinnyt hengissä ja ettei hänelle ollut käynyt mitään. Itse pyörittelin silmiäni ,huusin,itkin ,syljin verta, sain käännettyä pääni ,näin käteni joka oli auki, näin luuni, verisuonet,lihat näin ne ja olin ihan varma että kuolen. Koitin hysteerisenä nousta jaloilleni mutta ne eivät kantaneet, kaverini soittivat ambulanssin ja kohta Metsänojan tulvi ambulansseja paloautoja yms... Ambulanssi ja palomiehet juoksivat luokseni leikkasivat vaatteeni pois, minä vain huusin ja huusin miten kuolen ja mitä missä en tajunnut tästä maailmasta tuon taivaallista... Minut vietiin ambulanssiin , ja siitä tänne tyksiin. En muista siitä matkasta mitään, enkä siitä kun tulin tänne Muistini on todella huono ja pääni ylipäätänsä... Äiti kertoi miten kun tulin tänne minut kuvattiin ,käteni ommeltiin ja sensellaista... Todettiin myös sisäinen verenvuoto.
Olin tajuttomana paljon,en pysynyt hereillä yhtään alkuhässäkän jälkeen minut vietiin osastolle ,yhä tajuttomana ja osastolta teholle... Tuona samana iltana päädyin selkäleikkaukseen joka kesti monia tunteja. Minut leikkasi Suomen paras selkäkirurgi, minun täytyy vaan kiittää häntä siitä että olen koossa...
Selkäleikkauksen jälkeen en muista mitään tapahtumia, olin hengityskoneessa ja kaikissa mahdollisissa letkuissa ja vempaimissa ,mutta kun heräsin heräsin jälleen teholta.
Viihdyin teholla muutaman päivän, kunnes hoitaja tuli ehdottamaan minulle "mitäs jos lähdettäisiin osastolle"
Olin kyyneleet silmissä valmiina lähtemään ja ottaamaan ison askeleen kohti toipumista...
Osastolle mut tuotiin täsmälleen samaan paikkaan missä olin ollut sinäpäivänä hetken kun tulin tyksiin, nyt näin paikan , en ollut niin tokkurassa, vaikka kuitenkin vähän ja kokoajan olen. Kipulääkkeeni ovat jokatapauksessa vahvat koska selkä on kovin arka...
En jaksa sen enempää kertoa jokapäivästä erikseen, osastoelämäni on jokapäivä melko samanlaista herään aikaisin aamulla (noin 5:00) koska nään kovia painajaisia onnettomuudesta, herään yleensä niinsanottuun tuskahikeen ja hermottomaan itkuun ja sen jälkeen on vaikea saada unta ja aamu menee todella heikosti ja ahdistuksen merkeissä...
Kun olen muutaman tunnin rauhoittunut saan aamulääkkeet ja lääkäri tarkastus alkaa kello 9:00. Saatan syödä ja juoda ja nukkua taas muutaman tunnin, käydä suihkussa, vessassa hoitajien avustuksella, en osannut alussa kävellä ja tehdä mitään itse. Jopa syöminen meni avustuksella jonkun toisen syöttäen.
Mutta nyt olen huomattavasti paremmassa kunnossa. Olen fysioterapeuttien avulla oppinut taas käyttämään käsiäni ja jalkojani ja hengittämään kunnolla. Tuntui alussa ihanalta kun pääsi istumaan,vielä ihanammalta kun pääsi seisomaan ja uskomattomalta kun sai tukijoukkojen kanssa otettua muutaman askeleen.
Mutta tiedättekö tällähetkellä, vaikka ehkä niin käsittämättömältä kuulostaa ,onnettomuus tapahtunut vasta alle viikko sitten ,kävelen ihan itse ,vähän ehkä horjuu mutta pistän sen lääketokkuran piikkin.
Kotipassi myönnetään jo varmaan ensiviikolla !
Haaveilen jo niin tosta ulkoilmasta ja tuulesta, tästä sängyltä vaan nään sen ku se keinuttaa puita ja sen lehtiä...
Tavallaan niin iloinen mut tavallaan niin maassa kun olla ja voi, pelottaa , ahdistaa ja itkuttaa...
Kotiin palaminen tulee oleman suurin askel koko hommassa, onnettomuuspaikan näkeminen, kodin näkeminen ,kavereiden ja ihmisten näkeminen.... Saattaa videä aikansa kunnes tulee taas tottumaan kaikkeen kunnolla ja kestää varmasti myös jonkinaikaa saada se kaikki tuska pois omatunnolta, kyllä minä olen pahoillani ja kyllä tiedän hyvin että tein väärin mutta maksan virheistäni.
Tuntuu väärältä lukea uutisia ,varsinkin IS:ssän julkaisemaa uutista joka oli aivan virheellinen, ja netissä pyöriviä keskusteluja joissa ihmiset haluavat vain pahaa ja heistä se on huvittavaa.
Kyllä sitä kai voi jokainen aina miettiä,mitä jos itselleen olisi käynyt näin.
Multa jäi kaikki päättärit ja juhlimiset välistä ja en pääse aloittamaan kesää laisinkaan kunnolla...
Ja voi olla etten koskaan kävele niinkuin ennen...
Silti.. kai se vaan on pääasia että on hengissä,
se oli ihme,
kuolema ei niinsanotusti kaukana ollut ja halvaantumiseltakin selvisin....
Loppuelämänihän mä tän muistan. Ja kaikki nä arvet on mua muistuttamssa siitä.

Jokaikinenpäivä


Ja vielä ihan loppuun , osastolla ,samassa huoneessa kanssani, oli eräs tyttö samaan aikaan kuin minä, en tiedä kuka hän oli ,en edes hänen nimeään ,mutta tänään näin miten hänen vanhempansa tulivat hakemaan häntä kotiin.
Katsoin vielä pitkään kun tyttö lähti ja sanoin itselleni mielessäni "lähtisimpä minäkin.."

Myöhemmin päivällä.
Hoitaja tuli huoneeseen ja ojensi kirjeen ja sanoi vaan että "tämä on sinulle"
Olin ihan ihmeissäni "minulle?" avasin kirjeen ja purskahdin itkuun, kirje oli tytöltä joka oli maannut minua vastapäätä, tyttö kirjoitti näin.


Rakas Nea
Olen pahoillani kärsimästäsi kivusta
en usko sanojeni auttavan kipujesi kanssa,
mutta toivoisin sinulle vain hyvää
tiedän osittain miltä sinusta tuntuu,kun kivut ovat kovat ja sitä vihaa kaikilta ja haluaa kuolla...

Tässä välissä hän kertoi omia syitään miksi oli täällä.
Ne pidän meidän välisenämme.
Kirje jatkui...

Tänään pääsen kotiin, Pian on sinun vuorosi.
Tulet kuntoon ja elämä voittaa.

En tiedä luitko tätä koskaan, mutta toivon sinun lukeneen.

Tsemppiä ja kesän jatkoja
"Toivoo vastapäätä sairastava tyttö

"ps. Mautoja saa aina uusia sinä olet korvaamaton"

*Itku*... ♥

Haluan vielä kaikille lukeville tiedottaa että mulla ei oo minkäänlaisia taka-ajatuksia hakea tällä tekstillä mitään itsesääliä.
Päinvastoin...Halusin kertoa samalla yhdelle ihmiselle joka tätä suurella todennäköisyydellä tulee lukemaan,miten pahoillani olen kaikesta ja miten kaikestahuolimatta rakastan ja ikävöin häntä...
Ihmiset on kovin uteliaita, oon saanu kymmenia kaveripyyntöjä facebookissa , joita en tuu nyt enkä jatkossa hyväksymään. Ihmiset lähettelee viestejä, anoja ja kaikke mahdollista.
Halluan tän teksin myötä että ihmiset kantaa tän luettuaan tapahtumasta myöskin mun omakertoman version ,eivätkä välttämättä usko kaikkea sitä mitä vain kuulevat ja varsinkin lukevat mediasta...

Kiitän vielä kaikkia lukuisia tukevia.
Jokanen sana on ollut tärkeä.♥

Tässä ainoa kuva mikä mulla on täältä,teippien alta löytyy ruma arpi ja kädessä on oikeasti paljon pahoja mustelmia joita ei näy kunnolla...Todella pieni osa onnettomuuden vammoista on vasta tässä.

NÄKY VAAA HELVETTI ! joooo o... menin nukkuu joskus puol 7 ja herään nyt vitttu!!!! koira syöny mun harjan paskaks, joo ja sit vittu se söi mun rintsikoi öööö.... vitttu mikä koira ! ja sit pikkusisko kaveri väittää et meijä koira on VASIKKA ! ooookooo vittu näky vaa... ja sit joku random seisoo meijä pihal, menin ensi kysyy silt et noni ja kukas helvetti sä oot ? ni joo mä oon teijä vuokra-antaja...OHHOH....


Maanantai on mun juttu <3 !

mitä mun pitäis tehä sun kans ku jätkä sä et vaa haluu

ymmärtää mua

Tuhat veistä tuntuis pienemmältä

tuhat murtunutta luuta sattuis vähemmän

Tuhat lyöntiä mun kasvoihin ei ttuntuis miltää tän rinnal.

MITÄ VITTUU SÄ OIKEE AATTELIT ?!