IRC-Galleria

24 päivä tammikuuta 1942.



Oli tumma yö, tykit jylisivät kallioilla. Oli sodan jo kolmas meneillään oleva vuosi,mutta ajallaan siinä huomaa että olet vain keskellä tannerta, kaukana kaikesta, eli et missään. Sillä hetkellä toivoisit olevasi kotona lämpimässä takkatulen ääressä juomassa kuumaa kahvia ja perhe siinä selän takana.
Todellisuudessa Suomen järjestössä ei välttämättä kiinnitetä huomiota pieneen alikansalaiseen, koska sodan ajat eivät ole tarpeeksi tuottavat kaudet, joten valtion rahat menevät umpeen.

30 päivä helmikuuta 1942



Tässä sitä nyt istuskellaan 3.divisioonan 4.ryhmän 6 johtojärjestelmän kärjessä. Eli mitä tähän nyt sanoisi kun on nähnyt kavereiden kaatuvan veressä jalkojen juureen. Se on kauhea kokemus.
Sellaista normaali ihminen ei haulaisi ikinä kokea. Siitä voi jokainen ihminen joutua pysyvään traumaiseen mielentilaan. Minun on kuitenkin kestettävä viimeiseen mieheen ja pisaraan saakka. Elämäni voi jäädä tälle tantereelle johon kaiversin tämän päivän ja vuoden. Viimeinen asia jonka kuulen on vain kuin kaverini huutavat pillua.



Tämä katkelma on kopioitu Peter Njoireen päiväkirjasta hänen sota ajoiltaan. Hän eli 84 vuotiaaksi ilman jalkoja. Koke´en jatkuvaa kipua. Kiitos jos luit tämän vitun töherryksen.