oltii hetki sitte muutettu äitin kans pernaalta pois, ja hanneksentiellä oltiin maalauspuuhissa hennan kans.
päivä oli naurua , iloa ja mukavaa yhdes oloa täynnä. alotettiin se maalaushomma aikalailla aamusta, ku sehän nyt oli
todistettu moneen kertaan ettei me mitään saada pienen ajan sisällä tehtyä, ku ei pystytty keskittyä pelkästää siihe ku pitää aina häärätä kaikenlaasta muutaki.
täs tapaukses tuli muutama häirikkö kylään, piti vähä maistella että miltä se maali maistuu ja muuta sen sellasta viisasta.
17.lokakuuta vuonna 2007 ei kuitenkaan menny niinku alunperäinen suunnitelma oli. päivästä piti tulla mukava, iloinen, hassunhauska, ja sitähän se tähän alkuiltaan asti oli ollutki. sitä itse asiaa mitä sillo tapahtu, nii en rupea tähän kirjottelemaan, se olis taas aivan turhaa. kaikki jotka tätä lukee (jos lukee) niin tietää kyllä justii ja tarkalleen tämän helvetin vaikean illan "tapahtuman".
en oo vieläkään pystyny käsittämään, minkä HELVETIN takia pitää ihmisiltä viedä jotain näin tärkiää ja rakasta? jotain sellasta, mitä ei kellään tuu ikinä täs maailmas olemaan ku yks ja ainut, niin rakas ja tärkiä, sellaanen joka huolehti ja piti sun puolias. joku sellanen, jota et tuu koskaan saamaan samanlaista.
mutta sielä se Rauno pilven päältä kattelee, huolehtii ja suojelee joka ikiseltä asialta, miltä vaan pystyy ja kykenee. hieno mies, valitettavan vähän aikaa sain siihen ihmiseen tutustua, mutta kiitos siitäki vähästä ajasta.
kiitos lapin reissusta, oli seki reissu aika tapahtumarikas; onkos sua ikinä herätetty sunnuntai aamuna samalla huutaen "EMMI EMMI EMMI SULLA ON PIKKUVELI, EMMI EMMI HERÄÄ!!" juu u, eipä oo mua ikinä ennemmin noin herätetty, ja voin pääni luoda vetoa että toista kertaa ei niin tuu käymään. ikinä en oo itkeny niin paljoa onnesta, ku silloin, 8päivä huhtikuuta 2007.
oltiin hennan kans helvetin hyviä ystäviä. en tiedä minne se kaikki on kadonnu näin realistisesti vai mite se pitäis sanoa, mutta kyllä se ystävyys vielä tallella on.
ikinä en olis välinpitämätön jos hennalla olis joku hätänä, ikinä en jättäis sitä pulaan. tosin, se oon lähes aina ollu minä joka on johonaki kuses olla syystä taikka
toisesta, ja aina on henna ollu auttamas. siitä, ja tästä ystävyydestä ikuisesti kiitollinen oon. ja juu, kerron niille lapsenlapsille sielä kiikkustuolis niinku joskus puhuttiin,
ett ku vanhoja ollaa nii kerrotaa toisistamme sitte lapsenlapsille, siitä minkälaista tosiystävyys oikeasti on.
oot kultapiäni aina mun sydämmes, aina yhtä tärkiänä ja rakkaana.
kiitos kaikesta.
"me ollaan enemmän ku ystävii. ollaan sellast mitä sanoilla ei voi sanoo. mä rakastan sua, oot aina mun elämäs.
älä mua unohda, en mäkään sua.
me ollaan enemmän ku ystävii iha neljäevö, eiks je? sulle mä kaiken kerron, vaikka vaikeeta se joskus on.
älä mulle selkääs käännä, oo rohkee, älä pelkää.
henna, mä rakastan sua aina.<3"
20.1.07