Kolmen huonosti nukutun viikon jälkeen perjantaini alkoi lupaavasti, kun piakkoin kahdeksan jälkeen pääsin lähtemään kotoani liikenteeseen isukin suparulla, tavoitteenani hakea Nuuli kotoaan mukaani. Onnistuin. Jatkoimme kohden hyrylän keskustaa, ja matkalla satuin soittamaan toverilliselle Paul Nymanille (aka Shelleyduvall) notta missäköhän hän mahtaisi sijaita. Paul oli juuri matkalla hyrylään, ja pakotin hänet matkaani. Tapasin myös enya^n ja tunteja kestävän taivuttelun jälkeen sain hänetkin mukaamme hurjaan yritykseen ajaa sääksijärvelle. Vielä kun Nuuli kävi vaihtamassa bikinit ylleen, olimme matkalla kohti menestystä ja vääjäämätöntä tuhoa !!
Omapäisenä ja tyystin muista piittaamattomana persoonana tahdoin välttämättä ajaa Raalan kautta, mikä johti kaikkien niiden jotka järvelle osasivat ajaa suuntavaiston totaaliseen sekoamiseen. Vielä kun Nuuli ystävällisenä persoonana johdatti meitä oman mielensä mukaisesti, paikan löytäminen kesti vuosisatoja.
Well, we did it !!
Ja kaikki tuo kärsimys ja pelko eksymisestä ja nälkäkuolemasta olivat kuin poispyyhityt kun kirmasimme iloisin mielin hienolle hiekalle ja leväytimme persauksemme juuri siihen missä parhaalta näytti. Ystävämme Nuuli ja Paul ryntäsivät uimaan, ja me loput nossot jäimme rannalle uikuttamaan. Keskustelumme oli hyvin tissi- ja penis painotteista, ja saimmekin itsemme pois tuolta rannalta vasta kun totesimme, että voimme aina mennä meille katsomaan saksalaista Beatles - pornoa. Siispä (taasen) itsepäinen inari tahtoi ajaa pois mahdollisimman vaikeaa (Metsäkylän) kautta, heitimme enya^n hyrylään mopolleen ja kaahasimme katselemaan aikuisviihdettä... HUONOA aikuisviihdettä...
Lopulta, kun enya^ ja Nuuli olivat poistuneet keskuudestamme keskustelimme Paul Nymanin kanssa hetken syvällisiä ja nukahdimme sitten viimein kuuden maissa. Tänään kyseinen poika oli herännyt puolen päivän maissa, ja itse nousin kuolleista puoli neljä. So I feel good.
Nyt menemme katsomaan elokuvaa. Hyvästi !!