"Miksi Heidi on parissa vuodessa suurentanut tissinsä ja huulensa ja pienentänyt nenänsä, mutta ei ole esim. lisännyt aivokapasiteettiään?"
Tämän valtavan kehittävän asiaohjelman lisäksi olen lukenut melko paljon. Kluunin Kun vaimo kävi lääkärissä piti mut otteessaan koko illan ja yön. Niin rehellinen, humoristinen ja elämänmakuinen kirja 36-vuotiaasta rintasyöpään menehtyvästä naisesta. Voin kertoa, että kyynelkanavat olivat auki ja Nessuja kului. Mutta mä olenkin niin herkkä. Tai ehkä se johtuu siitä, että eräs erityinen, tuntemani ihminen, koki saman kohtalon. Herkkyydestä tulikin mieleen. En tahtoisi olla niin herkkä. Todella raivostuttavaa kun mä olen niin herkistynyt maailmalle ja elämälle, että kannan usein turhan paljon painoa harteillani. Mä tahtoisin ennemmin olla edes vähän kylmempi, osaisinpa edes olla murehtimatta. Mun mielestä herkkyys ei ole erityisen hyvä luonteenpiirre.
Josekin oli täällä nelisen päivää ja ihan joka ilta täällä mun kanssa. Me katsottiin elokuvia, syötiin vohveleita ja pelattiin uutta GTA:ta. GTA tässä onkin syynä siihen, miksi tentteihin lukeminen ei ota luonnistuakseen. Ja jääkiekko. Aika paljon ottaa päästä se, miten huonoa kuvaa sieltä Kanadasta lähetetään. Kiekkokin näkyy välillä neljänä. Selänne, Peltonen ja Koivu on edelleen ässiä ja Jokinen on edelleen ruman koiran näkönen. (Koska keskityn aina olelliseen urheilussa)
Olen todennut miljoonannen kerran miten huonosti lomailu sopii mulle. Musta kuoriutuu joka kerta esille se yöeläjä, joka mä olen. Mä nukun päivät pois ja valvon aamuun asti. Edes kouluaikoina tämä ei yleensä muutu, mutta rajoittuu silti huomattavasti. Mulla on enää suunnilleen yhdeksän päivää koulua, joihin sisältyy viisi tenttiä ja yksi esitelmä. Sitten mulla alkaa taas parin kuukauden loma ja mä olen päättäväinen sen suhteen, miten kovasti mun pitää yrittää muuttaa tapani. Musta tulee vähemmän yöeläjä. Mulla on niin paljon muistettavaa, että jos olisin vähänkään dementikko, olisin kusessa. 5.5, 10.5 ja 15.5 on päivämääriä, jotka mun pitää muistaa. Ihan varma en ole mitä näinä päivinä tapahtuu, koska olen unohtanut mikä päivä olikaan verikoe ja lääkäri, millon verotoimistossa pitikään käydä, millon kesäksi pitää hakea opintotukea (opiskelen kesällä 16 OP), ja millon pitää laittaa vaihtaripapereita eteenpäin.
Koska vaihtarivuosi tosiaan lähestyy kovaa vauhtia. Laskeskelin, että kutakuinkin neljä kuukautta jäljellä Suomi-elämää. Mä odotan sitä taas ihan älyttömästi, Espanjaa nimittäin. Kun hain sinne, mietin sitä lakkaamatta, suunnittelin ja haaveilin. Sitten lakkasin ajattelemasta ja haaveilemasta, kun ei ajatus lakkaamatta jaksa samoja ratoja kulkea. Eilen löysin taas innostuksen uudestaan lukiessani Espanja-vaihtareiden blogeja ja surffaillen Universitat Jaume 1 kotisivuilla. Mulla on ihan jännityksen ja kauhun sekaisia ajatuksia. Mua kauhistuttaa se, että kaikki, siis ihan KAIKKI, opiskelu ja kommunikointi tapahtuu Espanjaksi. Mutta toisaalta mä kans odotan sitä eniten, koska senhän takia mä sinne lähden, kieltä oppimaan. Tosi moni on kysellyt multa ja ihmetellyt "Apua, kuinka pärjäät siellä vieraalla kielellä?". Mä en voi ajattelematta, että kuinka en pärjäisi? Mä tahdon oppia uuden kielen, olen aina halunnut puhua Espanjaa, enkä varmasti oppisi sitä koulun penkillä läheskään niin tehokkaasti kuin asumalla maassa. Lisäksi olisi valtavaa haaskausta lähteä englanninkieliseen maahan opiskelemaan englanniksi, koska käytän jo englantia enemmän kuin omaa äidinkieltäni, joten sille ei vain ole mitään tarvetta.
Mulla on tuossa makkarin nurkassa iso, punainen matkalaukku, jonka hankin pari viikkoa sitten.
Se nököttää tuossa paikoillaan, näen sen aina herätessäni ja mennessäni nukkumaan. Mun mieli ei kuitenkaan osaa vielä ymmärtää, ei käsittää, että mä lähden. Ihan oikeasti lähden, enkä vain kuvittele tai haaveile taas kerran.
M kävi tänään hakkauttamassa minun antamani synttärilahjan käteensä.
I'll crawl through knives
An inch per tear
These knees, they bleed for you.