Olin kävelemässä ulkona, tuolla oli oikeasti niiin kaunista. Ette tiedä mitä menetitte. Siellä oli myös valoisaa, ja taivaalta olivat pilvet kaikonneet. Tein eväsleivät mukaan, ja söin koululla katsellen auringonnousun kajoa puiden takana. Leivän loputtua aurinko nousi puiden harjan takaa, ja katselin sitä tovin. Laulelin myös inccaria ja nautin olostani.
Rupean harrastamaan noita useammin. Päin persettä oleva vuorokausirytmi rocks. Linnut lauloivat enemmän kuin päivällä, mutta raikkaammin. Hyvin myös tarkeni, kun puki tarpeeksi päälle. Pynttäytyminen meni tosin hukkaan, sillä kameran patterit olivat täysin loppu, mutta hyvä että selvisi tässä vaiheessa eikä pmmp:n keikalla.
Ah hitto oli oikeasti niin hyvän tuntuista kävellä raikkaassa vihreässä metsässä jossa aurinko jo paistoi ja oli niin valoisaa. Yleensä vain datailen tuon ajan herranjestas. Yllättäen en nähnyt ketään matkallani, eli hetki oli minun omani, sitä ei tarvinnut jakaa yhtään kenenkään kanssa. Jonkun muun kanssa lumous olisi särkynyt, olisi ehkä sanottu asioita, vaikka tilanne ei niitä lainkaan kaivannut.
Huh tykkäsin niin paljon, tuli ihan lapsuuskirmailut metsässä mieleen ehkä.