IRC-Galleria

Tänään olin aivan rikki eilisen salin ja unettoman yön jäljiltä. Piti nukkua päikkärit mutta en malttanut kun ajattelin katsella Nightwishin DVD:tä sohvan pohjalta. Tuli todella omituinen olo.. johtuen väsymyksestä ja kaikesta.. välillä olin aivan unen rajamailla. Tuo dokumentti herätti nyt valtavia tunnepurkauksia. Jotenkin tuo stoori on iloinen ja täynnä hauskanpitoa, mutta toisaalta kuitenkin todella surullinen ja tunteita herättävä. Jo alkujohdatus musiikkeineen nostatti kylmät väreet. Lauluntekijä Tuomas on aivan omaa luokkaansa, ja jotenkin todella mystinen.. aivan uskomaton. Jotenkin sen kaiken suosion keskellä hän on kuitenkin jalat maassa oleva, omassa rauhassaan viihtyvä symppis kaveri. Kuunnellessani haastattelua eteenpäin, huomaan paljon samoja piirteitä itsessäni.. paitsi että en ole lahjakas, en osaa säveltää hienoja biisejä, en tehdä koskettavia tekstejä, eli se siitä.. no on minulla pitkät hiukset (ainakin vielä). Ainakin haluaisin samoja asioita, on niin paljon sanottavaa, on ihmisiä joita pitäisi kiittää, ihmisiä joilta pyytää anteeksi ja ihmisiä joille pitäisi sanoa että sinä olet Todella P...ska ihminen. Se on vain niin vaikeaa. Olisi Tuomaksen tavoin helpompi tehdä se tekstien ja biisien muodossa..sillä olen itse myös liian raukka tai hienotunteinen tai jotain, mutta ehkä jonain päivänä. Jotenkin jäin miettimään tuota kohtaa jossa Tuomas avautuu siitä, miten Nightwish ensimmäisen kerran hajosi 2001. Tilanteet vain johtivat toiseen ja asiat kasaantui. Seurauksena Nightwish loppui.. ainakin joksikin aikaa. Jotenkin huomasin että itsellä on samanlainen tilanne tavallaan, mutta vaan eri elämänalueella. Olenko valmis heittämään hukkaan oman viisivuotisen taipaleeni, niin pitkän jopa pidemmänkin ajanjakson elämästäni.. jotenkin kun antaa ajan kulua alkaa ajattelemaan asioita eri perspektiivistä ja näkee paremmin kokonaisuuden. Tuomas iloitsi että ei heittänyt omaa uurastustaan hukkaan. Hyvä niin, sillä paljon hyvää musiikkia ja keikkoja ehti tuon jälkeen tulla, toinen mahdollisuus pitäisi aina olla. Mutta loppujen lopuksi kuitenkin, vaikka Nightwish selvisi tuosta vaikeasta ajasta, vielä pahempaa oli tulossa.. Tuli vielä pahempi kriisi 2005, niin paha että se loukkasi, vahingoitti, suututti ja satutti montaa osapuolta... ja jätti arvet moneen ihmiseen, loppuelämäksi. Se laittaa ajattelemaan

Pitäisi keksiä lisää suomalaisia bändejä. Suomi on tehnyt uskomattoman nousun kansainvälisilläkin markkinoilla ja kokoajan tulee enemmän ja enemmän hyviä bändejä (jotka eivät välttämättä ole niin tunnettuja). Aion lähettää sukulaistytöille Kanadaan suomimusiikkia. Negative on siellä tuntematon ja tuntuivat kovasti tykkäävän, myöskin Bodom teki vaikutuksen..

I arrived while ago from Vuokatti (680 km and 7,5 hours). Good to be home, but still I could have spend there at least few days... easily. Last night we went first in cafe Ala-Katti to listen karaoke, then to Katinkulta (again) to celeprate our last evening in Kainuu. Today I just walked around to see places.. Then after lounch, we started a long way to back home.

Lounas.. Ennen paluuta.. (lounch.. before leaving)

We went to Katinkulta to check out local happenings... 93% of people in here is russians. Practically, there wasn't any finnish (at all) exept we, bartender and the doorman..

Afterski..

Today I was snowboarding. There were another people..

Lupaus.. Lupaan surmata yhden lohikäärmeen ja valloittaa jonkun prinsessan sydämen

3,2,1,0 Ei voi olla huonompi kuin vanha

Sentenced soi.. "The bells again...someone has died, The bells of the end toll to remind, that life’s but a race against time.." Tuolla biisillä vain on jokin mystinen vaikutus. Tulee mieleen yöt juuri ennen joulua kaamoksen keskellä. Pimeässä, viileässä huoneessa kuuntelin tuota biisiä kun ei unikaan tullut. Sinä yhtenä yönä heräsin kun levy loppui, yleensä ei edes mitkään kauhuleffat hetkauta, mutta unen ja valveillaolon rajamailla tuo lopetus oli vaan jotenkin aavemainen (kun heräsin en ensin edes heti tajunnut missä olin.. en ainakaan omassa kotonani..tuo on myös metka tunne). Tuona yönä näin painajaisia, piitkästä aikaa. Unessa olin talossa, kai jossain kauhuleffojen kartanossa. Mukana oli myös muita, en muista ketä (enkä kai halua muistaa) mutta eksä siellä oli ainakin. Yhdessä huoneessa oli iso lähes seinän kokoinen ovi. Sen takana näkyi vain sininen taivas, ei mitään muuta, pelkkää tyhjää. Oviaukko oli kuin pystyasennossa oleva vedenpinta, täysin läpinäkyvä, mutta jos siihen koski, alkoi se aaltoilemaan. Kiersimme talon sisällä, ja aina tietyn ajan kuluttua alkoi lattia täristä.. Aina silloin joku meistä, 'valittu' alkoi jonkin voiman vetämänä liukua kohti tuota isoa ovea. Kukaan ei voinut ennalta aavistaa kenet seuraavaksi valittaisiin. Mutta jotenkin tuossa unessa sen vain tiesi ja vaistosi, että tuo lähtö oli sama kuin kuolema, kadotus. Meillä kaikilla oli keskenämme jokin telepaattinen yhteys. Kun henkilö oli mennyt tuosta ovesta, tuo ihminen ja yhteys katosivat jäljettömiin..täydellinen 'radiohiljaisuus'. Juuri tuon yhteyden ansiosta pystyin muutaman kerran kokemaan, miltä tuntui kun lähti liukumaan kohti tuota tuntematonta. Kokemus päättyi joka kerta siihen kun paiskautui tuon vesikalvolta muistuttavan oven läpi, jäi epäselväksi mitä toisella puolella odotti. Vastaan oli turha taistella, tuo voima oli niin voimakas että yksi kerrallaan se vei meistä jonkun vaikka yritimme pitää porukalla kädestä kiinni ja kiskoa takaisin. Oli turha piiloutua, se löysi aina ja veti pois tyhjyyteen.. Aina kun tuli aika, aiheutti se silmittömän pakokauhun, kukaan ei tietenkään halunnut olla 'valittu'.. Mutta niin se on, jokainen meistä olisi kadonnut, minä vain heräsin ennen sitä