siell siskonsa itsemurhaa kirjailija ruotii.
Pehmee luoti, unilääkepurkki, aina vaa painavampi on ahertajan turkki.
Onks se litran mitta desin enää vajaa? Ei voi tietää, ei nää ylärajaa.
Kun kuuntelee sisintä, monta pientä ääntä piipittää,
jalat ei jaksa hiihtää, muttei ego siedä valittajaa.
Ei täs oo aikaa kelaa itsetuhosesti,
mut toisaalt aikaa on vuosii lopullisesti päästä eroo elämän janosta, nostan panosta.
Tunnistan kuvani sen kirjailijan sanoista, mut ei omaa heikkoutta voi vaan myöntää.
Mä elän harhaluulossa, et levylle voin murheet työntää.
Miten voin ottaa omaa aikaa, aika ei oo omaa,
mä en osaa, jos sä osaat ota pliis mun puolest lomaa
En siis toivo et kasvaisit pumpulissa,
ei elämä oo mitään ilman elämältä tuntumista,
mut sä päätät, sä oot yksin sun sukissa.
Älä jää paikoilleen, mut putoo jaloilleen kun kulkukissa.
Moniiki asioita voi saada monta ja paljon,
mut se just elämäs on uskomatonta,
et yks voi tehä onnellisemmaks ku monta.
Ei oo tärkeint tehä kaikkee mahollist, vaan jotain mahotonta,
jos sä näät pidemmälle kun muut, jos näät meren, taivaan ja metsän puut.
Sä et voi tyytyy vaa kattelemaan kuuta, sä lennät suoraan kohti,
ja muut on lähtökuopis kun sä tuut takas, ja lähet uudestaan pallon ympäri,
ja toteutat sun unelmas, sullon joka päivä synttärit.
Ne kuilut mist muut kattoo alas, mä toivon et sä hyppäät niilt,
ja tykkäät siit et sydän ohjaa, eikä järki silmät kii,
vaan tyhjän päälle, mut mee varovasti.
