eräjormailua osa 1
Jos kirjani olisi ruokapöytä se olisi vahva rakenteinen, ronski ja konstailematon. Siinä ei olisi mitään erikoisia hepeneitä, paljasta tammea tai vaahteraa, ehkä peräti vahvasti suomalaista koivua. Se olisi tehty raa'alla voimalla ja sen eteen uhrautuminen näkyisi pöydän pinnasta. Tuolina toimisi halkaistu koivupölkky vaakatasossa, poron talja asetettuna sen päälle. Pöydällä olisi mustia ruusuja kuvaamaan kirjan synkkyyttä ja mahdollisuutta kaikkeen. Samassa kolpakossa olisi myös keltaisia liljoja ja punaisia kissankelloja, koska rakastamme huumoria, ja koska kaikki on mahdollista.
Alkupaloiksi olisi emäntien vaivalla ja ilon kyynelillä valmistamia ruisleipiä ja sen seuraksi miesten metsästämä jänispaisti. Aterimet olisi puusta ja peritty isoisältä. Pääruokana olisi hirvenlihakeittoa ja sen mukana hienosta ja koristeellisesta kolpakosta juotaisiin täysmaitoa. Puolessa välissä ateriaa joku muistaisi lausua ruokarukouksen ja hetken oltaisiin isänmaallisia. Aterian lopuksi pöytään tuotaisiin avaamaton konjakkipullo, josta kaikki saisivat snapsilasillisen. Sen jälkeen uhottaisiin etteikö isäntäperheellä olisi enempää ja pöytään tuodaan lisää viinaa, kunnes alkaisi kädenvääntö ja katselijat haihtuisivat kauemmas ja kauemmas.
Lääkkeenä kirjani olisi mahdollinen. Se olisi tarkoitettu ihmisille, jotka ovat kadottaneet elämänhalunsa. Se olisi pieni, suussasulava, sinertävän vaaleanpunainen, nautittava kerran päivässä. Nesteenä se olisi virtsanväristä, mutta mansikoiden tuoksuista, nautittava kahdesti päivässä.
Matkakohteena kirjani olisi matka Lappiin ja tuntureiden ohi syvemmälle lumikinoksien keskelle. Porovaljakon reessä vilttien ja vällyjen alla käsikädessä sen rakkaimman ihmisen kanssa. Revontulia katsoessa ja kuumaa kaakaota nauttiessa vaihtuisi ensimmäinen suudelma, täydellistä.