IRC-Galleria

Mä muistan kun yks ilta kerroin äitelle et oon ihastunu. Ehkä maailman ihanimpaan poikaan. Sellaiseen suloseen ja ihanaan. Varmasti teki poika minusta onnellisemman kuin koskaan. Pelkästään sellaisella hymyn poikasella sai mut hyvälle tuulelle. Siinä sitten kului tuota aikaa jonkin verran. Rakastuin. Hullaannuin siihen niin jumalaiseen olentoon mitä maa päällään kantaa. Itse leijuin jossain seitsemännessä taivaassa ja fiilis oli sellanen ettei mua sieltä alas saisi sitten kukaan. Kuitenki joku huuteli mua alhaalla. Se kerto mulle juttuja tän pojan kavereista ja vanhemmista sun muista, mitäs jos ne ei tykkää musta. Hups, tipahdin alemmas. Jotenkin odotin sitä tulevaa päivää, mikä sitten tulikin siinä suhteellisen reippaasti, ainakin jos miettii tätä hetkee. Ensimmäinen kerta kun tajusin miten lähellä se rakkaus tosiaan on sitä vihaa. Teki vaan niin helvetisti mieli räjähtää sille ennen niin ihanalle, huomaavaiselle ja kertakaikkiaan täydelliselle ihmiselle. Kaikki suunnitelmat miten siittä pojasta ois päässy eroon oli käytetty eikä mikää kuitenkaan auttanu. Mut hei niitä hetkiä ja tunteita ilman en osaisi nyt olla edes itseni kanssa. Maailman ihanin poika silti senkin jälkeen<3