pysyn hiljaa niistä asioista, sisäisistä kapinoista
metsien havinoista, kootuista palikoista
jotka oon yhistänyt, mun ryhdin on ryhistänyt
on mun paperilaput rypistänyt
ku ottaa niskast kiinni, ei tunne kipua
ahistusta hiipuvast, en tunne sinua
jättämällä taakse, asiat jotka painaa mieltä
mä tiedän vielä ettet voinu kieltää
mieti mitä sanoit, ei ne ollut sanoja vaan
väärät sanat, sai mut elämästäs katoamaan
emmä välitä, mite tästä jatkuu
kokemukset opettaa, ettei kannattais rakastuu
hetkellinen tunne, joka ei säily pitkää
paremman tunteen, saa hyvistä ystävistä
mult revittii siivet, vietii kaikki tärkee
pandoran lipas avattiin, siks käsissä jäljet
ku huudan metsään, se ei huuda takasin
ku huudan toisen kerra, ei kuulu mu sanani
ei vasta kaikuu, ei mitää mihin purkaa
piiloutues sängyn alle, mä vasta huomaan
katsomassa peiliin, tappaval katseel
nään peilist pedon, jonka jätin joskus taakse
mieti mitä sanoit, sait mut hajoamaan