IRC-Galleria

Olen fanittanut Hessua muusikkona pikkupojasta asti. Hän tutustutti minua Jimi Hendrixiin ja Peter Greeniin. Tykkään Heikin sävelkielestä. Siinä on jotain leikkisää, samoin kuin hänen persoonassaan.

Yksi mieleenpainuvimpia keikkoja, joita olen eläessäni kokenut, oli, kun onnistuin 17-vuotiaana isoveljeni ja hänen kavereidensa seassa pääsemään portsarin ohi Kuopion Henry's Pubiin kuulemaan Heikki Silvennoinen & the Restin keikkan. Anssi Nykänen oli rumpalina, Harri Rantala basistina ja Jarmo Nikku kitaristina. He olivat erittäin taitava komppiryhmä Suomen parhaalle blueskitaristille.

Tässä videoklipissä, jonka linkkaan näkyy jotain tietystä Silvennoisen herkästä musikaalisuudesta. Kitaran lisäksi myös hänen lauluäänensä on puhutteleva.

https://www.youtube.com/watch?v=UpKaZ0ICfxk

Levätköön rauhassa.

Vähän rockabilly -tyylistä kitarointia kotivehkeillä. En ole ammattilainen (hieman olen toki opiskellut, antanut joskus kitaratunteja ja vähän keikkaillut), vaan tällainen amatööriharrastaja. :)

https://www.youtube.com/watch?v=iNNX9Dtu6I0

Musiikki on lahja. Jo se on musikaalisuutta että tykkää kuunnella vaikkei laulelisi ja soittelisi. Musiikki on kieli. Kukaan ei ymmärrä kaikkia (musiikillisiakaan) kieliä. Mutta samoja kieliä voi oppia lisää ja oppia myös uusia kieliä.

Kaikkea hyvää! :)
Juha M.

Blues on elämässä särkyneiden ja sielultaan ahdistettujen ihmisten musiikkia. Siinä on myös varsin paljon hengellistä kuvastoa. On rukousta, syntiä, katumusta, enkeleitä, paholaista, Jumalaa ja Kristusta. Jokin tässä genressä on resonoinut vahvasti nuoresta asti. Rehellinen, raaka, paljas ihmisyys.

Tässä linkki Eric Galesin biisiin josta pidän kovin.

https://youtu.be/HLoA2zC3n8k?si=WE3UA4j02TUANgs9

Blues hoitaa sisintä.