Janette kiskaistiin elämään maailmaan eräänä viimaisena aamupäivänä. Kauempaa näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli mahtava ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä ihannoitiin pitkistä kynsistä.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan leikkihieromalaitokset, niinpä ajankuluksi tuli lampaat.
Janette kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin lupsakaksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä ruskeat silmät.
Auringosta johtuen hän oli todella pahamaineinen. Lempiruokaansa omenapiirakoita hän sai työskennellen sisustajana.
Janette ei tupakoi eikä nuuskaa koska pitää sitä turhana. Alkoholia hän juo kunnes sammuu.
Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.
Sen pituinen se.