Hänen lukuhalunsa ilmenee hyvin varhain, hänellä on synnynnäinen tuntuma kirjallisuuteen ja hän käyttelee sanoja taidokkaasti, elegantisti ja sujuvasti. Hän osaa luoda kielikuvia ja tunnelmia ja on syntynyt SANOMALEHTIMIEHEKSI.
Mutkikkaan ja kaksinaisen luonteensa vuoksi Kaksonen saattaa antaa itsestään täysin toisistaan eroavia vaikutelmia. Pohjimmiltaan hän on rehellinen ja vilpitön, mutta hänen mukautumisensa tilanteisiin saa häntä ympäröivissä ihmisissä aikaan vaikutelman, että hän on VILPILLINEN, LIIOITTELEVA tai JUONITTELEVA.
On viisasta olla VAITELIAS Kaksosen läsnäollessa.
Hän mukautuu olosuhteisiin aivan liian helposti, ja hänen vaihtelunhalunsa on hyvin voimakas, mikä saattaa johtaa hänet suuriin vaaroihin ja aiheuttaa hänelle tappioita.
Hän on miellyttävä ystävä ja sovitteleva naapurina, mutta valitettavasti häneen EI VOI LUOTTAA kriittisinä hetkinä eivätkä hänen lupauksensa ole kovinkaan pitäviä.
ÂKaksonen on toverillinen ja mainio kumppani, mutta varsin ailahtelevainen. Hän on parantumaton hakkailija ja rakastunut rakkauteen ja etsiskelee lakkaamatta itselleen ihannepuolisoa jota hän rehellisesti tarvitsee.
Kaksoset ovat todella USKOTTOMIA. Levottomuus, joka jäytää heitä, ja kyltymätön tarve solmia liitto ihannekuvan kanssa pakottaa heidät jatkuvaan etsintään. Ymmärrettävästi näillä ihmisillä on useita liittoja, toiset laillisia, toiset samanaikaisesti väliaikaisia.
Fyysiset seikat eivät juuri kiinnosta Kaksos-ihmistä. Hän ei halua luoda mitään pysyvää. Sen sijaan häntä miellyttää VALLOITUS ja TAISTELU, jota hän odottaa kumppaneiltaan. Hänen taistelukenttänsä on ja pysyy henkisellä tasolla rakkaudessakin.
Heidän mainiot puhelahjansa tekevät heistä tunnettujua ja taitavia diplomaatteja, säkenöiviä puhujia tai jopa taisteluvalmiita luottamusmiehiä. He ovat henkevyyden ja liukaskielisyyden mestareita.
Valitettavasti hairahtuva Kaksos-ihminen on VAARALLINEN. Hän on keinottelija, piintynyt petkuttaja. Hän osaa etevällä juonittelulla käyttää muita hyväkseen ja saavuttaa muiden ihmisten luottamuksen.
Hän kätkee aina todellisen henkilöllisyytensä ja saavuttaa ulkonaisesti ihmisten mieltymyksen älykkyydellään. Hän harrastaa VÄÄRINKÄYTTÖÄ, KEINOTTELEE ja PETKUTTAA häikäilemättömästi.
Hänen ketterät liikkeensä ja sorminäppäryytensä tekevät hänestä TAITAVAN VARKAAN. Lapsena hän on hyväkäytöksinen ja oppii helposti. Häntä ei tulisi pyytää suorittamaan aikaa vieviä töitä. Hänelle tulee antaa pikkutehtäviä, joista hän voi suoriutua nopeasti.
Kaksonen voi astrologien mukaan menestyä hyvin esimerkiksi reportterina, runoilijana, kirjailijana, uutistoimittajana, keksijänä tai näyttelijänä.
Tunnettuja Kaksosten merkissä syntyneitä ihmisiä ovat esimerkiksi:
Marilyn Monroe
Johnny Depp
Alanis Morissette
Wentworth Miller
Arthur Conan Doyle
Che Guevara
Clint Eastwood
Bob Dylan
John F. Kennedy
C.E.G. Mannerheim
Jules Verne
ahahahahhaha.. nauroin.
kukaan ei varmaan jaksanu lukea tota kokonaan.