IRC-Galleria

juuliaaa

juuliaaa

PSDÄMÄÄN CHÄDÄÄM

Mielen puutarhaTorstai 28.01.2010 15:35

Vasta kehittelemäni metafora, jota voi hyvin hyödyntää esim. meditaatiossa.

Olen viime aikoina ihastunut kasveihin ja niiden hoitamiseen, kenties siksi tämä metafora sopii minulle.

**

Mieli on kuin maaperä,
jolle pystytämme puutarhamme.

Kätemme ovat täynnä siemeniä,
joista meidän pitäisi valita
mitkä kylvämme
mitkä jätämme kylvämättä.

Osa kasveista kasvaa hitaammin,
mutta suuremmiksi kuin muut kasvit.
Osa kukkii ja kukoistaa nopeasti,
mutta myös kuihtuu äkkiä pois.

Joskus kukkapenkkien keskelle
ilmestyy rikkaruohoja.
Kovalla työllä ja päättäväisyydellä
meidän on itse kiskottava ne pois.

Jos annamme rikkaruohojen kasvaa
ne vievät kaiken alan muilta kasveilta.
Ja kasvit joiden haluaisimme kasvavan
eivät saa enää tarpeeksi valoa!

Mutta kun tarpeeksi kauan
pidämme huolta muista kasveistamme
Ei rikkaruohoille jää enää sijaa,
ja niitä kasvaa entistä harvemmin.

Joskus kylvämme väärän siemenen
ja siitä kasvaa erilainen kasvi
kuin me halusimme.
Tehtävämme on kitkeä se pois.

Puutarhaa ei rakenneta yhdessä päivässä
Ja hoitamattomana sen tilalla on pian viidakko.

Vaalikaa mieltänne

Älkää antako pahojen ajatusten
juurtua liian syvälle
Älkää antako niiden kasvaa
liian suuriksi ja viedä valoa hyviltä

Valitkaa itse tietoisesti,
mitkä ovat niitä ajatuksia
joiden haluatte kasvavan
Ruokkikaa niitä ja hoitakaa niitä.

Pian teillä on kukoistava puutarha
Joka tuottaa suurta iloa katsojalleen

***

Kiinalainen sananlasku:
"Ei ole mitään yhtä tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää" (tässä tapauksessa se kyllä on, mutta ei ole mikään sitä tärkeämpääkään!)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.