Nyt on ollut viikon treenejä putkeen. Tänään oli pakko pitää lepopäivä, koska muuten tuloksia ei näy, sillä lihakset eivät ikinä lepäisi. Kyllä tämä yksikin lepopäivä teki jo tiukkaa. Teki mieli päästä taas rääkkäämään itseään salille. Tuntea se polte jokaisessa lihaksessa ja katsoa sen sykemittarin nelinumeroisia lukuja, kuinka hyvältä se tuntuukaan. Kaikki vitutus, suru, paha mieli, viha...kaikki unohtuu hetkessä. Ei ole mitään muuta kuin minä ja se tunne, kuinka vedän itseni aivan loppuun. Rakastan sitä tunnetta. Salin tuottama kipu ja paha olo tuntuu mielestäni ihanalta. Se kun ei millään enää jaksaisi tuhannen kalorin polton jälkeen ja silti pakottaa itsensä jaksamaan. Sitä tunnetta ei voi kuvailla.
Nyt olen ollut dietiillä noin puolitoista kuukautta. Painoa on tämän matkan aikana pudonnut noin 1,5-2 kg. Tuntuu uskomattomalta, miten olen saanut pudotettua noinkin hyvin painoa syömällä paljon proteiinia ja välttämällä hiilareita. Lisäksi urheilumääräni ovat kyllä olleet melko kreisejä välillä pakko myöntää. Minusta vain tuntuu, että en jaksa olla kotona. Joo joo, voisin olla kavereiden kanssa tai tehdä jotain mistä nautin. Mutta minä nautin siitä fiiliksestä, jonka saan salilta. Ensin aamupäivällä 1,5 tunniksi treenaamaan jalat ja illalla tunniksi spinningiin. Kaloreita paloi taas sellainen 1200. Merkkailen päivittäin taulukkooni joka-aamuisen painoni, treeninin, kalorinkulutukseni jne. Kyllä siellä kehitystä näkyy. Kohti unelmavartaloa. Check.
En todellakaan ihaile mitään langanlaihaa anorektikon vartaloa. Minun tulevaisuudenhaaveenani on body fitness-kisat, kunhan joskus sinne asti pääsen. Siispä unelmavartaloni on erittäin lihaksikas ja kovan työn takana oleva vartalo. Sellainen jota ei pelkällä syömättömyydellä ja juoksemisella saa. Se vaatii niin paljon uhrautumista ja niitä kyyneleitä myös. Täytyy myöntää, että onhan se rankkaa joka päivä viedä kouluun omat ruoat, nukkua nälässä, syödä välipalaksi niitä proteinipatukoita, jotka aiheuttavat jo lähes oksennusrekation...mutta tämä on minun valintani ja tätä haluan kuitenkin loppupeleissä tehdä. Minun itseni kontrolloiminen, niin koulussa, treeneissä kuin syömisessäkin on minulle erittäin tärkeää. Ilman sitä minä en olisi minä.
Kohta on käytävä nukkumaan, ennen kuin nälkä taas yllättää. Ensin vielä kuitenkin huomiset eväät valmiiksi ja aamulla minua odottaa taas kaurapuuro raejuustolla taikka sitten ihana maustamaton, rasvaton rahkani..namiii.