IRC-Galleria

Vuoden 2007 alussa, eräs talvinen torstai kello 9:45-10:00, koulun ulkovälitunnilla, kaikki alkoi. Oli koleaa, ja päätimme mennä paikassa X sijaitsevaan metsikköön suojaan kylmältä. Paikka tuntui taianomaiselta ja kotoisalta pikkukylältä. Seisoskelimme puiden suojassa, puhellen aiheesta X. Huomasimme, että kaikki oli niin kaunista sekä ei-niin-puhtaan lumen peitossa olevaa, ja tuntui kuin puista jotka ympäröivät meitä, olisi hehkunut lämpöä ja rakkautta. Kauempana pihalla, tämän herttaisen metsän puiden oksien raoista, näimme lapsosia kylmissään. Mutta meistä kylmyys oli kadonnut.Päätimme alkaa tutkia tätä pientä ja kiehtovaa kylää tarkemmin, ja vastaamme tuli korkeita lumivuoria, lumen peitossa olevia kuusia ja niin sieviä pieniä polkuja, joissa ahkerat pikku muurahaiset kesäisin jaksavat taivaltaa neulasia kekoonsa kuljettaen. Metsikön reunassa kulki valkoinen aita, joka esti ulkopuolisia tulemasta tähän mielenkiintoiseen ympäristöön. Mutta täysin asumaton paikka ei ollut, sillä maassa oli suuri kivennäköinen, kultainen möykky. Se vaikutti sädehtivältä ja kirkkaalta. Möykky näytti kultaisen sydämen omistavan norsun munalta, vaikka tosin emme tienneet vielä silloin, munivatko norsut vai eivät. Ihastelimme hetken aikaa tätä kaikkea kauneutta,mutta pian niin pitkään rikkumattomana säilynyt rauhamme särkyi tuhansiksi pirstaleiksi kellon soidessa takaisin köksän tunnille.
Ajatuksemme alkoivat pyöriä koko ajan tuossa satumaisessa metsässä, ja päätimme keksiä paikalle nimen. Hetken tuumailtuamme nimi tuli kuin yhdestä suusta : Nakkilaakso. Nimi kuvasti paikkaa enemmän kuin hyvin, niin tutulta ja lämpimältä se kuulosti, oikealta paratiisilta. Vähitellen Nakkilaaksomme sai myös asukkaita, Eveksen (lehmäeläin) ja KaaQn (kissaeläin) lisäksi joukkoomme liittyi tietenkin itse Nakkilaakson kuningas Nigga Kanes Rages, kuningatar Rydes, prinssi-Nakki, Ilpo-luottomies, Eki-eläinlääkäri, Laakson poliisit Tiivi ja Taavi, Eveksen veli Smarkki, ns.Rydes, Nakkilaakson palvottava jumala Panes Bubbha, Runkkisrankkis ja useita muita persoonallisia henkilöitä. Saimme myös tietää, että se kultainen möykky, jota ihmettelimme ensimmäisellä vierailullamme Laaksossa, oli Norzun (ätsällä) muna, yhdessä he olivat pudonneet nakkikuusista.
Aika kului, kaikki alkoi vihdoin olla kohdallaan ja paikoilla oli nimet, tokihan piti tietää missä päin rakasta Laaksoamme liikuimme. Tärkeimpiä paikkoja nimesimme suosittujen puheenaiheidemme (ja muidenkin) mukaan: päänakkimaja, Päänakkiväylä, snägäri (jossa saattoi syödä näkkileipää), Projektipolku, Aurinkorannikko, Mulukkulandia, Hapokkaat hanget ja myöhemmin myös Ural-vuoret (lausutaan Jyyral), joilla runttihinkkarit, toisin sanoen vihamiehemme, tapasivat hypellä villisti ja heitellä meitä sekä pehmeillä että kovilla lumipaukuilla. Ehkä heillä silti oli hyvä tarkoitus %u2013 vai oliko? Ulkomaailman ihmiset eivät välttämättä ymmärtäneet suunnatonta tuntemaamme innostusta ja rakkautta Nages-Lagesta kohtaan, mutta mistäpä muustakaan he olisivat ymmärtäneet?
Nakkilaakso oli ahkerassa käytössä. Silloin tällöin vakiojoukkomme mukana käymässä saattoi olla vierailevia tähtiä, ulkomaailman ihmisiä.
Kevätlukukausi eteni, ja aurinko alkoi paistamaan Hapokkaiden hankien tuolla puolen (tietenkin Nakkilaaksossa) kirkkaammin, kauniimmin ja lämmittävämmästi.
Laakson kesäinen luonto alkoi pikkuhiljaa tulla esiin lumen alta ja paikka alkoi kukoistaa entistä ehokkaammin. Nageksen elämä jatkui kohisten, ja pian kesäloman aika koitti, ja oli aika sanoa hyvästit tälle pikku-paratiisille, joka oli ikään kuin toinen ulottuvuus jonne saattoi mennä rentoutumaan vailla huolen häivää kesken koulupäivän. Päättäjäispäivänä teimme lupauksen, ettemme ikinä unohtaisi Nakkilaaksoa, ja että seuraavanakin kouluvuonna kävisimme siellä ja emme antaisi öykähäisten vallata sitä.
Kesäloman aikana kävimme kuitenkin hyvin harvoin katsastamassa Laaksoa, mutta kyllä sitä oli joku muukin muistanut, sillä aitaan oli ilmestynyt nimikkoteksti %u201DNakkilaakso%u201D. Myös Norzun munaan, eli Golden Eggiin oli taiteiltu "Egg".
Loman jälkeen palasimme tuttuun tapaan Nakkilaaksoon, käynnit säännöllistyivät sitä mukaan mitä kauemmin koulua oli käyty. Tosin jokin oli muuttunut. Laakso ei vaikuttanut yhtä kotoisalta kuin ennen, johtuen varmaankin siitä, että kovizjengiläiset kävivät siellä polttamassa tupakkaa ja sotkivat Laakson, vaikka siellä olisi saanut vetää ainoastaan nakkia, kuten me teimme.
Eräänä päivänä, 20.9 , oli kuitenkin tapahtunut kauhea katastrofi. Eves ei ollut paikalla koulussa tänä kyseisenä päivänä. KaaQ soitti hänelle, ja hänen äänensä värinästä puhelimessa pystyi päättelemään, etteivät asiat olleet kunnossa. Juuri ja juuri Eves sai selvää, että Nakkilaakso on posahtanut. Eveksenkin olo muuttui kauheaksi, ja itku ei ollut kaukana. Seuraavana päivänä koulussa menimme yhdessä katsomaan, kuinka voimattoman ja orvon näköinen metsämme oli. Tunteet kohosivat pintaan, ja surimme toistemme olkapäille itkien.
Mutta elämän on jatkuttava, vaikka Nakkilaakso on poissa. Jäljelle oli jätetty vain harvoja puita, ja paljon ököjen unohtamia mehutölkkejä ja makeispusseja. Enää sinne ei voi mennä lämpöä hehkuvien puiden alle suojaan, tai vakoilemaan ja puhumaan henkilöistä X.
Kaikki tämä tunnepaska vain turhamaisten tupakoija-koviksien vuoksi !

Rest In Peace Nakkilaakso. <3

~ Nakkilaakson asukkaat
KaaQ ja Eves.