Niin sä saat mun kasvot hymyyn, niin sä annat valon ja syyn jaksaa, toivoo, pelkää, maksaa kalliin hinnan, halun läpästä pinnan ku tiiän et oot viel kauniimpi sen alta, oot muita ihanampi ja mä en millään malta salata miten hellä sulle oisin, sydämelläni sua hoitaisin jos vaan voisin, niin paljon välitän, oot oikeesti suloisin, täs näppistä silitän vaik tiiän kyllä et se ei oo sun poskes, tiiän et oon vaan täs aivokemiakoskes joka vie mua eikä mulla oo valtaa sitä pysäyttää, se saa mut oivaltaan totuuden ja kylmästi näyttää kuinka kovalta tuntuu lasku turhist luuloist alas kuruun jossei kuu loista, ei oo nauruu eikä lämpös poista mun sisältä tätä jäätä eikä tätä suruu kun en voi antaa mitään, ei mun kädet saa sua kantaa eikä kättäs pitää, silti annat mulle syyn elää, syyn näihin vilpittömiin sanoihin ja vilpittömään hymyyn, sä. Sä. Voi helevetti että voi ihminen olla kusessa...