IRC-Galleria

Joskus minä todella häpeän kirkkoni puolesta. Miten voi 2000-luvun sivistys-Suomessa olla niin vaikea ymmärtää, että kaikki eivät ole luotuja heteroiksi? Tai että sukupuoli ei ole mikään yksiselitteinen asia vaan siinä on monia tasoja? Ärsyttää, että näissä asioissa joutuu itse raivaamaan tiensä. Yhdeltä suunnalta saa kuulla, että suostuisit nyt ihan normaaliin heterosuhteeseen niin sinulla olisi helpointa (niin vissiin!), toiset taas toteavat, että kristinuskosta ei ole muuta kuin harmia - eroa kirkosta jo ja ala elää omaa elämääsi, kun olet vielä nuori (jaa, onko vanhana muka liian myöhäistä?).

Se nyt ei ole vielä mikään suuri menetys, että yhdeltä hihhulilta jäi muutama huoleton teinirakkaus väliin – päinvastoin. =) Mutta että tuolla jossain on massoittain epätoivoisia ukkomiehiä, perheenäitejä ja peräkammarin poikia, jotka luulevat itsekin olevansa viallisia tai saastaisia halutessaan jotain hyvää ja kaunista samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa… Se pistää vihaksi. Rakkauden kieltäminen itseltä tai toisilta on aika lähellä jumalanpilkkaa. Rakkaus ja seksuaalisuus on Jumalan lahja.

Tällä hetkellä kirkon oppi taitaa olla, että homo saa olla, mutta homoilla ei saa. Sen voisi jotenkin sulattaa, jos heteroitakin käskettäisiin elämään varmuuden vuoksi elinikäisessä selibaatissa. Mutta ei: heteroille järjestetään kirkossa parisuhdekursseja, joissa puhutaan luonnollisesti ja vapautuneesti seksuaalisuudesta ja sen merkityksestä ihmisen mielenterveydelle. Jumalauta! Anteeksi kansanomainen kielenkäyttöni, mutta *****taa tämmöinen syrjintä ja niskaan paskominen ihan *******sti.

edit. Lisäsin tähtiä. Turha tässä ketään on kirota vaikka mieli tekisi.

Eilen tuli kakkoselta toinen osa kanadalaisesta sitcom-sarjasta Corner Gas (suom. Kaukana kaikesta), joka on kotimaassaan huippusuosittu. Sarja sijoittuu Dog River -nimiseen kyläpahaseen keskelle Kanadan karua preeriaa, ja karuja ovat henkilöhahmotkin. Tulee hakematta mieleen Pieksämäki. Dialogi puolestaan menee Pohjois-Karjala-osastolle. Yhtä vilpitöntä vittuilua. =)

Ehdoton suosikkini on äkeä ukko Oscar Leroy. Tiedättehän sen sellaisen: ikää enemmän kuin arvovaltaa, mutta ei silti voi myöntää olevansa väärässä, vaikka kaikki näkevät, ettei tilanne ole enää hallussa, oli se tilanne mikä tahansa. Vaan ei anneta periksi, perkele!

"Dad, you don't know what you're talking about, do you?"
"I don't want to know what I'm talking about!"

Aivan loistavaa. Tuollainen minusta tulee isona! (ihan niinkuin en olisi sitä jo nyt ;) )