IRC-Galleria

kirjoitin kolme tuntia terveystiedon ilkeän
typerää ja epäselvää projektia. tein oike-
astaan kolumnin.

hyvä muuten, mutta siinä ei ollut mitään
mikä olisi liittynyt terveystietoon, vaan oi-
keastaan pelkkää yhteiskuntaoppia.

vaikka eihän meillä ole sitä.

terveisin
tyhmä lapsi

--
Suomessa nuorista tahdotaan leipoa itsenäisiä, kielitaitoisia osaajia, joiden korkea koulutus
takaa sen, että Suomi pysyy kilpailukyvyn ykkösenä vielä pitkään.

Olettaen tietenkin, etteivät he muuta sinne, missä osaamisen arvostus näkyy myös palkassa.

Jos tahtoo jäädä Suomeen, alkaa ammattikoulu jo vaikuttaa houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Koulutapa itsestäsi sähköasentaja: tulevaisuuden palkkaennusteet ovat huikeat! Jo nyt putkimies ansaitsee enemmän kuin yliopistotutkinnon omaava opettaja.

Opinto-ohjaaja on katkerana.
--

(tuo ei ole se kolumni. eikä tuon kir-
joittamiseen mennyt kolmea tuntia.

älä selitä kun ei tätä kiinnosta kuitenkaan.
maailma on sekaisin ja pikku-ukot piirissä
tanssivat, eivät välitä, eivät välitä, piirissä
tanssivat ikuisen ajan loppuun saakka sen
loputtomuuden mielettömyyteen saakka.

kirjaimet tanssivat ja numerot odottavat
pinoissaan siellä missä ovatkaan pääni si-
sällä riveissään. kirjaimet tanssivat ja pikku-
ukot tanssivat aina loputtomuuden mielettö-
myyden paradoksaalisuuden pirstouduttua,
aina vain.

ei auta, ne juoksevat, ei auta, vievät kaiken
mennessään ja ottavat minutkin mukaansa.
mutta puoliksi vain, neljäsosaksi. osa minus-
ta on siellä. älä selitä. älä selitä etten olisi
kuunnellut, sillä minkä minä liikkeelle, tans-
sille, juoksulle voin, minkä ikuisuudelle.

aina vain, minä tulen ja pakotan hymyn huu-
lillesi vaikka väkisin, isken hampaat suustasi
ja silitän sinua poskelle. eikä mieleen tule
muuta kuin rivien ja palstojen ja sanojen
piiri, pyörivä ja kiihkeä ympyrä maailmani ra-
jalla.

ei tule mieleen, mitä sinulle kertoisin.
terveisin lapsi,
joka ei edelleenkään viitsi huolestua.

söin tänään puuroa.

eilen leikkasin hiuksia.

ja sitten minua myöskin
huvitti kirjoittaa biisi,
joten kirjoitin biisin.

nyt menen syömään
jälleen puuroa.


adios,
heta.

kouluvuoden tärkein siivous
saatu päätökseen. nyt
kuviani sentään kehtaa
katsellakin.

voi rastas.

nyt suomen vallankumouksen
pariin, lapset!



herranne ja
vapahtajanne.

tulin juuri takaisin paikasta, jossa olin hyvin onnellinen.
ja muutamia ensimmäisiä kertoja elämässäni
tunsin, että kaikki oli hyvin, pienen hetken verran.
sellaista auforisen onnen tunnetta ei voi tuntea muual-
la.

valitettavasti myös karu totuus on olemassa.

ehkä ylenpalttinen lilluttelu ja ympäriinsä möllöttely ai-
heuttaa ihmisen psyykeen tilapäisiä muutoksia (jopa
parempaan suuntaan).

tämä on ensimmäinen päiväkirjamerkintäni pitkään ai-
kaan. jotain on tapahtunut. olenko minä...


parempi ihminen?

tai painepesuri.

kirjoitan tätä, vaikka kukaan tuskin
lukeekaan.

minulla tuli tänäänkin verta nenäs-
tä. taidan oikein kerjätä sitä. itse
asiassa tätä tapahtui kaksi kertaa:
yöllä juuri kun olin lopettanut datai-
lun ja päivällä, kun olin etsimässä
hakaneulaa. ei kivaa. ja minä jou-
duin syömään rautatabletin. yöks.

mutta ei siinä kaikki. päivän vietin
taas annantalolla, missä harjoitte-
lin piirustusmallina oloa taon ja
master-mangan kanssa. olimme
kaikki hamlet-näytelmän asuissa,
sillä oli renessanssipäivät. minulla
oli ensin kuningatarasu ("pää poik-
ki!") ja sitten hamletin vetimet u-
nohtamatta unohtumattomia kul-
tatrikoita. haa! ihmiset piirtelivät
meitä hiilellä isoille karheille pape-
reille ja näyttivät hyvin keskitty-
neiltä. mukaan yritti tulla myöskin
neljäs malli; yksivuotias Rollo-koi-
ra. mutta koska hän oli viettänyt
vasta kaksi viikkoa upouudessa
kotimaassaan, hän ei tohtinut lain-
kaan istua paikallaan! (Rollo oli
suloinen löytökoira espanjasta.)

niinpä niin. niinpä noin.

kotona minä menin kellariin teke-
mään salaisuuksia. löysin sieltä
myös kassillisen vanhoja ihania
puuvillaverhoja, mm. marimekon.
loppuilta menikin pähkäillessä päh-
kinää: miten ripustaisin verhon
katetun parvekkeeni ikkunalasin
eteen? aivot toimivat hitaasti, mi-
nulla oli kamala hedach. lopulta,
monien yritysten jälkeen, pää-
dyin "kiipeilijän ystävä"-tyyliseen
viritelmään. ujutin lankapäiset
napit lasikiskon väliin ja vetäisin.
siellä pysyivät. sitten napsaisin
hakaneulat lankaan ja samalla
kankaaseen, ja siinä roikkuivat
upouudet verhot! eikä aikaakaan
mennyt kuin sellaiset kaksi tun-
tia.

tällaista minä teen.

hetu

minulla oli tänään tutkinto. kaikille niille,
jotka eivät tiedä mitä minussa tutkittiin,
sanon: soittoa.

tutkinto oli siis yhtä soittoa yhtä soittoa.
melkoinen soitto-koitos siis. ja ihan hy-
vin se menikin. vaikka tunnelma oli kyllä
hiukan alavireinen.

sitten menimme café tin tin tangoon, ja
minulta tuli verta nenästä. meinasin ot-
taa keittoa, mutta siinä olikin kanaa, ja
söinkin sitten jotain kasvisleipää. lauta-
sella oli myös sipulia. äitini mielestä on
outoa syödä sipulia. (sanoin että sipuli
päivässä pitää mielen virkeänä.)

elämä on täynnä käännekohtia.

hankin myös taon kanssa useita huiveja
kierrätyskeskuksesta kaupunginosasta
nimeltä ruoholahti. yksi niistä on minul-
la päässä. se on aika merirosvo-tyylinen.
eräs omaa kultaiset kiehkurat ja ruske-
an alusvärin, ja se sopii hyvin 60-luvun
takkiini, erityisesti kultaisten kiehkuroi-
densa takia.

aika hauskaa. kävelimme taon kanssa
pois ruoholahdesta kohti keskustaa sel-
laista katua pitkin, joka ei ollut ollut siinä
ennen ja jossa oli jotain perin outoa ja
hämärää (kuten hämärän värisissä hou-
suissa). katu oli ilmestynyt jostain pai-
kasta x.

outoa, koska emme koskaan keksineet,
mikä tämä paikka x oli.

annantalolla ihmiset olivat masentunei-
ta, kun tulimme. sen jälkeen he muut-
tuivat vielä masentuneimmiksi. heillä o-
li käsissään liituja, mistä innostuin suti-
maan pastellijälkeä pensselillä, mistä
sitten lähti paljon pölyä. päädyimme sii-
hen tulokseen, ettei tämä pöly aiheuta
syöpää.

kaikki tappaa. jos kaikki olisivat sanka-
reita, sankoja ei tarvittaisi.

oioi. kotiin tullessani huomasin, että ne-
nässäni oli yhäti edelleen, vaikkei silti
iäti verta. tämä johtui siitä, että puhdis-
tin sen pian pois.

tässä päivä viikostani, lintsarien kruu-
naamattoman kapteenin viikosta, jona
hän on vieraillut päivän koulussa ja täl-
löinkin myöhästyi tunnilla.

hoo.
ehtula

ne ovat auralta.

tämän nickin johtoon astuu nyt rouvamainen
yksinvaltias Kapteeninne, joka myös Kaptee-
nittarena tunnettakoon. hänen kalmankalse-
at kyntensä kuristukoot ympärillenne, niin
ettette kauhultanne henkeä saa. ja viikkojen
suolasillin jälkeen kulautettuanne ensimmäi-
sen lasillisen lämmittävää rommia, huuliltanne
purkautuvat sanat: teidän armonne.

tutiskaa bandanani tuiman katseen alla,
rakkaani.


hetusyndrooma

p.s. ei se mitään.

Miksi alepa on auki lauantaisin lyhyemmän ajan kuin sunnuntaina???


Sannji