En nähnyt meissä mitään kaunista.
Päivä päivältä vain rikoimme toisiamme
pala palalta.
Kunnes tajusimme, ettei ole pakko.
Ei enää.
Pelkoa, että tulisit sanomaan sen.
Pelkoa, että katsoessani sinuun
en enää näkisi mitään.
Vain helpotus.
Hiekka valui sormiemme lävitse,
emmekä edes yrittäneet ottaa sitä kiinni.
Et sinä, en minä.
Me olimme kuitenkin.
*
Hetken kaikki oli hyvin,
sitten se taas tapahtui ja
yhtä äkkiä kaikki olikin taas
pieninä palasina.
Palasien yllä kaksi
liian ylpeää ihmistä.
Liian ylpeitä pyytämään anteeksi.
Kunpa se toinen tekisi sen,
mutta ei tee.
Molemmat liian ylpeitä.
Molemmat liian täydellisiä.