kuu loistaa yllä hopeisten kinosten
tähdet tanssivat tyttö niitä katsellen
kulkee metsäpolkua hyräillen
sataa lunta aivan hiljalleen
kesken kaiken keskeltä kinosten
tyttö näkee pienen punaisen kukkasen
hetken ihmettelee sitten poimii sen
jatkaa matkaansa on onnellinen
silti aina joskus enkelitkin itkevät
aika pysähtyy kun syytön maahan lyyhistyy
on maailma joskus liian julma kuin valkokankaalla
silti ohjaajana toimii Jumala
-kls.-
näinpä. kuvaa aika hyvin meikäläisenkin elämää, aina ei ymmärrä(: