Olin tänään myymässä makkaraa ja nauttimassa auringosta sekä illalla metallimessussa. Hienoa oli molemmissa.
Ihmettelin taas kuinka nopeasti aika kuluu ja miten paljon odotan tulevaa. Täytyy oikein keskittyä elämään tässä hetkessä, ettei unohtuisi. Mikään. Kaikki. Mutta tämä hetki on ihan kaunis, sen totesin tänäänkin useaan otteeseen. Onneksi. Kutsin katse, auringon hehku, kuun säihke. Kissan laiska silmäys, kuovin aaltoileva lento, tuulen huoleton pistely. Elän ja ymmärrän. Muistan.
Kauniita sanoja, rumia sanoja. Pehmeitä tai kovia. Joskus jopa vahvempia kuin teot. Mutta teot puhuu kovempaa kuin sanat, rakentumatta kuitenkaan kirjaimista. Ehkä se tekee niistä hauraampia, helposti sortuvan rakennelman, jonka pohjustuksen joku unohti varmistaa. Sanat rakennetaan kirjaimista, teot rakentuu itsensä ympärille.
Ehkä kuu on toisinaan suurempi, vetovoimaisempi ja houkuttelevampi. Enkä siltikään pääse lähemmäs.