IRC-Galleria

onko todella sellainen paikka kuin Taivas? Ja jos on, niin miksi sinne pääsee vain niin, että kuolee ensin? Mitä varten elämä sitten on jos vasta kuoleman jälkeen on hyvä olla? Onko elämä sen takia niin paskaa, että Taivaassa olisi aivan mahtavan ihanaa! Koska jos mentäisin ensin sinne Taivaaseen, ei se paratiisi tuntuisi miltään, siellä vaan oltaisin ja voivoteltaisiin kuinka tylsää on ja kun koskaan ei tapahdu mitään. Tai ehkä joskus "JIPII! PÄÄHÄNI PUTOSI OMENA!" tai "JEE! TAISIN KOMPASTUA KIVEEN!" jos edes sitäkään. Ja jos vasta sen jälkeen, kun on ensin oltu Taivaassa, tiputtaisiin maan päälle, maa olisi niin paha paikka, että moni hyppäisi junan alle jo ensimmäisenä päivänä. Onko olemassa vain jono jota "elämämme". Maanpäällistä elämää ennen oli ehkä Meri, jossa elimme veden alla ja sitten tulimme Maahan ja Maasta Taivaaseen ja Taivaasta ties minne! Jos elämme kuin filminauhalla, joka kuva vuorotellen, ja filminauha olisi loppumaton. Mutta miksi emme muista minkälaista oli ennen kuin tulimme maahan? Jos olisimme vaikka ennen maata olleet jossain hieman pahemmassa paikassa, tämä tuntuisi melkein taivaalta ja osaisimme nauttia enemmän asioista. Mutta nyt kaikki vain valittavat (minä mukaanlukien) että kaikki on niin paskaa ja vituttaa ja ihan perseestä koko elämä. Ja miksi se on niin, että ne jotka kuolevat nuorena (tai vähän vanhempanakin) ja tahtoisivat vielä elää, kuolevat, ja ne jotka ovat jo kyllästyneet tähän iankaikkiseen ruikutukseen, jäävät tänne?! Eihän tässä ole sitten minkäänlaista järkeä?!
Ja jos on se taivas, niin minkälaista sielä sitten ihan oikeasti on? Mistä kukaan voi tietää! Mistä tiedetään että siellä on kaikki hyvin? Onko joku saanut sieltä postikortin missä on kuva läheisestä ihmisestä istumassa keskellä kukkapeltoa? Ei, empä usko. Mitä jos siellä onkin asiat paaljon paaljon pahemmin kuin Maassa? Ja jotkut tappavat itsensä "päästäksen parempaan paikkaan" mutta löytävätkin itsensä keskeltä aavikkoa parin sadan hyttysen kanssa? Mutta jos kuolema onkin vain portti tai ovi toiseen paikkaan, esim maasta taivaaseen.

Ja entäs se kolmas vaihtoehto. Että tämän elämän jälkeen ei ole mitään! Niin, sitä en kyllä voi uskoa. Tai voin, mutta en aina. Tuntuu vain kummalta ajatella että POKS, katosin iäksi. Ei niin vain voi olla. Siinä on jotain mikä ei kuulosta aidolta. Ruumis saattaa kulua loppuun kuin patteri, mutta entä sielu? Sehän ei vanhene. Vai jääkö kuolleet todella kummittelemaan? Mitä jos kummitukset ja me eletään tässä samassa paikassa? Mutta kummitukset on näkymättömiä ja me ei nähä niitä ja niitä ei haittaa vaikka niiden päälle istutaan ja niitä tallotaan. Ne elävät vain omaa elämää.

Vastatkaa mulle pliis, haluun tietää jatkuuko tää paska ja ainainen valitus, vai löydänkö joku päivä itseni jostain vihreästä paikasta, missä on jotain hevilettejä siipien kanssa?