IRC-Galleria

kaz^

kaz^

Your thoughts do not define you. You can be anything.

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Nokkakolari 12 km Kajaanista pohjoiseenSunnuntai 05.03.2006 23:08

Lähdettiin eilen aamulla viiden jälkeen Kajaanista ajamaan Posiota kohti. Jormuan kohdalla katuvalojen alettua suoralla tulee henkilöauto vastaan pitkät päällä. Minä aloin siinä Jaakolle että "räpäytä pitkiä, että vaihtaa.." Juuri ennen kuin Jaakko ehti räpäyttää pitkiä; auto alkoi tulla meidän kaistalle ja ei auttanu muu ku yrittää parhaansa mukaan väistää ja onneksi onnistuttiin väistämään nokkakolari ilman että meni penkalle. Se jäi autosta mieleeni että se oli kirkkaan punainen ja volvo. Pysähdyttiin ensimmäiselle linja-autopysäkille ja soitin poliisin hätänumeroon. Seitsemän aikaan radiosta kuului, että viiden jälkeen on sattunut vakava nokkakolari n. 10 km Kajaanista pohjoiseen ja myöhemmin kuulimme että kaksi nuorta miestä kuollut nokkakolarissa.. Nyt tullessa näimme paikan missä onnettomuus sattui ja se oli ylämäessä, jossa oli oikealle kaartuva mutka. Luin, että mistään ei löytynyt voimakkaita jarrutusjälkiä. No mitäpä etelästä oleva olisi tilanteessa ehtinyt tehdäkään ennenkuin vastaantuleva olisi ollut keulassa. Myöhemmin lauantai-iltana kuulimme että onnettomuudessa oli ollut mukana Toyota Carina ja Mersu. Ihmisiä oli onnettomuuspaikalla laittamassa kynttilöitä kun tultiin ja paikka oli todella pimeä ja ei ihme jos siinä olisi sattunut muutakin kun paikalle ei kunnolla kaukaa nähnyt. Auton hankinta suunnitelmat on meidän kohdalla ainakin mennyt uusiksi, kun ei uskalla ostaa matalaa autoa, johon kuolee varmasti, jos joku ajaa keulaan. Olisi tehnyt mieli mennä kynttilöiden laittajilta kysymään, että ketkä ovat kuolleet ja kertoa miltä tuntuu, kun joku yrittää ajaa keulaan..

Maanantai aamuna kuulin että meitä kohti ajanut kuljettaja oli ollut päissään ja sanonut postimiehelle, että "Ajan ensimmäisen auton keulaan, joka tulee vastaan..." Ja me oltiin se ensimmäinen auto..

Haaste iskee....Keskiviikko 22.02.2006 18:40

Lähetä kyseinen tehtävä kaikille kavereillesi/tutuillesi, ja pyydä heitä täyttämään se omilla vastauksillaan. Sen jälkeen kaverisi laittaa sen jälleen eteenpäin, omille kavereilleen.


Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
• Punavalkoisella

Minkä värinen paita sinulla on päällä?
• sinivalkoinen

Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
• Kaj Stenvallin maalaus

Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
• Niitä on monia

Ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
• Emmä tiiä

Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
• 9,5 h

Tuorekurkku vai suolakurkku?
• kumpikin käy

Joululoma vai kesäloma
• Kesäloma

Mikä on toinen nimesi?
• Yksi Niistä Kaikista

Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
• Tassu

Kenelle sen sanoit?
• Kissalle

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
• Että päivät olisivat pidempiä, että ehtis tehdä kaikkea

Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
• Taispa olla auto

Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
• Että joudun vararikkoon

Mikä on toiveammattisi?
• Poliisi

Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
• Joo EN

Minkälaista liikuntaa harrastat?
• pyöräily, cruisailu autolla

Paljonko olet pitkä?
• 170cm

Mitä kuuntelet juuri nyt?
• Chicagon lääkäreistä tulee jotain shittiä

Montako lävistystä sinulla on?
• 7

Missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
• nenässä ja korvissa

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
• auton pesu

Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
• Cosmopolitan

Minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
• Labello

Onko tylsää juuri nyt?
• eipä juuri

Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
• Tais tulla Elisan matkapuhelinpalveluista

Minkä väriset hiukset sinulla on?
• vaalee/räikeen punainen

Mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
• ei osaa nimetä yhtä

Kampaatko hiuksesi joka päivä?
• No sunnuntai saattaa joskus mennä kampaamatta.

Kuinka usein käyt saunassa?
• Joka toinen päivä

Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
• Nopsa Atlanta

Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
• Palmolive rose tais olla tällä hetkellä

Minkä värinen hiusharjasi on?
• en käytä harjaa.. harmaa kampa jos varsi on piikki

Ilkka, Pete vai Katri?
• Katri

Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
• Rakas

Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
• en muista

Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet.."
• Apulanta - Ilona

Seurusteletko jonkun kanssa?
• Kyllä vakituisesti

Mikä on tavoitteesi?
• Elää elämä onnellisena

Mitä katsoit viimeksi telkkarista?
• chicagon lääkärit

Mitä kanavaa katsot eniten?
• ei oo erityistä

Mihin maahan haluaisit matkustaa?
• Lämpimään maahan

Mitä söit viimeksi?
• Maksalaatikkoa ja perunamuusia

Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
• Kukapa ei olisi... No en todellakaan

Oletko ihastunut johonkin:
• Ainahan sitä jotain keksii

Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
• No ei kiitos.

Lempieläin:
• Kissa -Tassu-

Kuka on paras ystäväsi:
• Jaa-a

Oletko koskaan hakannut ketään:
• Valitettavasti

Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
• Rakkaan

Vietätkö paljon aikaa internetissä:
• Ihan riittävästi

Vihaatko koulua:
• En vihaa mutta en rakastakaan

Onko sinulla sosiaalista elämää:
• Hyvä kysymys.. Onkohan? :)

Pidätkö matkustamisesta:
• En jättäis yhtään reissua välistä ellei olis pakko

Oletko hemmoteltu:
• En todellakaan

Juotko paljon vettä:
• En pidä vedestä

Mitä hammastahnaa käytät:
• Golgate

Onko sinulla kännykkää:
• kaksi

Jos on, niin minkä merkkinen:
• Nokia 3330 ja Siemens CX65

Onko sinulla rusketusta:
• Eipä taida

Ärsyynnytkö helposti:
• Riippuu asiasta

Miten purat vihaasi:
• Valittamalla

Oletko koskaan saanut potkuja töistä:
• En

Oletko töissä:
• Juu

Haaveiletko paljon:
• Silloin tällöin

Millaisen tatuoinnin haluaisit:
• en osaa sanoa

Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
• söpö

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
• Siis nuorempiin en sekaanni

Milloin oksensit viimeksi:
• Toissa syksynä

Kengännumerosi:
• 40

Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
• flunssainen

Mainitse yksi huono puolesi:
• en anna periksi

Menisitkö naimisiin rahan takia:
• en ikinä

Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
• isän tyttö

Kirjottavatko ihmiset nimesi väärin?
• KYLLÄ

Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
• Enpä taida.

Henkinen ikäsi:
• 22

Kuinka vanha haluaisit olla?
• just sopiva tällä hetkellä

Oikea/Vasen/Molemmat kädet?
• oikea

Puhutko muita kieliä?
• englantia ja ruotsia

Elätkö elämääsi juuri nyt?
• kyllä

Vihaatko itseäsi?
• Noup

Onko sinulla pahoja tapoja?
• Kelläpä ei olisi

Jos elämästäsi tehtäisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
• Näin selviät elämässä

Osaatko laulaa?
• jonkun verran

Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
• Olen seuraihminen..

Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
• Siis virheistä pitää oppia. Onneksi vihdoin tajusin että kaljasta pääsee eroon

Oletko muiden mielestä kaunis?
• Ainakin yksi ääni riittää

Oletko itsevarma?
• Paranemaan päin

Tajuavatko muut sinut aina väärin?
• Yleensä

Poltatko?
• Kyllä. Kynttilöitä, ulkotulia, puita.

Luetko sanomalehtiä?
• Silloin kun on käden ulottuvilla

Käveletkö sateessa?
• Auto on parempi

Oletko satuttanut itseäsi?
• Se on vain elämää

Ollut rakastunut?
• JUU

Uinut alasti?
• joskus penskana

Ollut leikkauksessa?
• En

Nukkunut ulkona?
• Juu

Ollut syömättä yhtenä päivänä.
• varmaan yhtenä

Nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
• totta kai.. ;)

Nukkunut koko päivää?
• ei onnistu.. silloin kun haluan nukkua pitkään; herään aikaisin

Ollut TV:ssä tai radiossa?
• En

Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
• Ei ainakaan tietääkseni

Paras inside-vitsinne?
• ?

Kenen luona olit viimeksi?
• Porukoiden luona

Jolle nauroit?
• Naapurin äijälle, ku se valitti että ei ole rahaa

Joka nauroi sinulle?
• Varmaan raksu

Joka sai sinut kuumaksi?
• Sauna

Jota ajattelit?
• Raksu

Jonka kanssa katsoit elokuvan?
• Raksun

SunSwing

Jossu86

Quusamo

[d3lihElli]

mc^orpo

Mitäpä minustaLauantai 11.02.2006 00:41

Haaste.

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Nauran joskus niin oudosti että oma nauruni naurattaa minua.

2. Tykkään haistella Tassua.

3. En pysty nukkumaan, jos minuun kosketaan.

4. Haluaisin joskus palata takaisin menneisyyteen.

5. Minulla on ollut koti-ikävä vain kerran.

Piltsu84

Josse86

quusamo

SunSwing
Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.
« Uudemmat - Vanhemmat »