IRC-Galleria

Hymyilen elämälle, sillä se pitää minut kasassa. Olen puhaltanut ajatuksia ja tunteita pois sisältäni, olen kevyempi kuin aikoihin. Kuljen varpaillani, kosketan tuulenvirettä, joka halaa minua viileästi. Musiikki saa hetket soljumaan uskomattomin nopeuksin, ihmiset eivät sulje silmiään. En sulje minäkään: katson peileihin ja heijastaviin ikkunoihin. Nään pitkästä aikaa kunnolla itseni.

Rytmitän kappaleita jalallani, unelmoin taas aamuisin, enkä enää maalaa silmiäni piiloon, valvon myöhään ja kiroan aamuisin, pukeudun hassuihin vaatteisiin, enkä vieläkään kehtaa uskoa jumalaan.

Lausuin elämän kimaltelevaksi, elämä tarttui sanoihini ja toimi: osaan jälleen rakastaa vilpittömästi hetkiä, sekä juoda liian sokerista kahvia pahvimukeista. Olen istunut samoilla istuimilla jo vuoden, silti käteni kipeytyvät päivittäin ja toivon jotain uutta. Perun sanani, kun ymmärrän: näin elämä kimaltelee.

Täällä päin kädet tärisevät sunnuntaisin, merkki eletystä viikonlopusta. Ne kannattelee kevyesti tappavaa savuketta, eivätkä ikinä valita. Täällä päin kädet sivelevät ihoa, sormenpäät koskevat pehmeään ihoon. Sinun ihoosi. Makaat kyljelläsi vierelläni, piirrän selkääsi. Selkäsi on täydellisin, kaunis, siihen haluaa piirtää. Kädet tärisevät, ne ovat taas eläneet.

Koska viikonloppu raiskasi käteni, se riepotteli, pakotti, jäädytti, kiusasi. Koska käteni tärisevät näin joka sunnuntai, uskon niiden kannattelevan minua vielä pitkään. Sormeni taiteilevat papereille tekstin, sormeni piirtävät sinun kauniille ihollesi, sormeni luovat kasvoilleni ilkeän ilmeen mustalla värillä huonoina aamuina.

Vaikka käteni tärisevätkin, ei ole huono aamu. Kasvoillani ei ole mustalla maalattua paholaisen katsetta. Olen meikitön, alaston, olen mitä vain. Käteni eivät sunnuntaisin suostu ääriviivaamaan kasvojani, sunnuntaisin saan vain olla mitä vain, ja piirtää ihollesi. Sinä nukut, minun käteni tärisevät kiemuraisia kuvioita selkääsi.