IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Hyvää päivää kaikki !Torstai 28.05.2009 17:15

Rakas päivis, olin tänään katsomassa pesäpallo-ottelua, se oli erittäin jännittävä ! Peli päättyi tasapeliin. Pelin jälkeen menin matikan luokkaan ja sieltä syömään. Ruoka oli erittäin maukasta ja hyvin suoloitettua ja ruokaan oli laitettu myös rasvaa, mutta ne eivät olleet haitta rasvahappoja (omega3+), keittiötädit ovat kuunnelleet hyvin terveystiedon tunneilla omina kouluaikoinaan. Ruokailun jälkeen masu oli täpösen täynnä (niinkuin äitillä on tapana sanoa). Ruokatunti meni äkkiä a-aulassa istuessani. Ruokatunnin loputtua menin biologian luokkaan katsomaan jännittävää elokuvaa. Kun sain katsottua elokuvan loppuun menin istumaan homiessieni kanssa aulaan, kaverini olivat tosi pirteällä päällä, se voi johtua siitä kun on kesäloma tulossa, näin ainakin luulisin. Istuttuamme aulassa jonkin tovin, alkoi alma-gaala. Siinä ei saanut sanoa mitään pahoja sanoja, joka oli kyllä minusta aivan oikein sillä rumat sanat eivät kuulu kouluun laisinkaan. Koulu loppui vähän vaille 13 ja lähdin välittömästi pyöräilemään kotiin päin. Kotona söin hyvin ja luin kirjaa 30 sivua ja sitten päätin kirjoittaa päiväkirjaan. Nyt toivon, että äiti antaa luvan mennä salibandy harjoituksiin jotka ovat auroralla. Aurinkoista kesälomaa kaikille !:D
« Uudemmat - Vanhemmat »