Tänään oloni on ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen ollut "normaali". Raskaana maha vaivasi pitkään, ärsytti kun ei jaksanut oikein tehdä mitään. Ja sitten oli tuo leikkaus ja haavasäryt. Toki haavaa mahassa välillä särkee vieläkin, mutta tänään sen pystyi unohtamaan melkein koko päiväksi. Sainkin uskomattoman energianpuuskan, ja hoidin ulkona hommia jotka ovat odottaneet kiireempien hommien takia. Pieniä juttuja, joilla ei niin ole kiire, mutta jotka retajamaan jäädessään lisäävät stressiä, ja tekevät pihasta sotkuisen näköisen. Sen lisäksi koitin onneani ja siivosin alatallin ihan itse, ja toistaiseksi ei ainakaan ole maha protestoinut.
Ehkäpä jo huomenna ehtisin ja jaksaisin moikata hevosiakin kunnolla, harjata kaikki rakkaat läpi oikein perusteellisesti, pikasukimisten sijaan.
Pelkäsin että sairastun raskaudenjälkeiseen masennukseen. Olihan lähellä etten pudonnut kuiluun jo raskauden aikana, roikuin reunalla sormenpäiden varassa. Mutta onnekseni voin sanoa, että ainoa kerta kun olen itkenyt kotiin päästyäni, oli kun lapseni nukahtivat kainalooni, ja itkin siitä onnesta, että minulla on kaksi ihanaa, tervettä lasta.