Nyt, ensimmäistä kertaa, tuntuu siltä että olen oikeasti edistynyt ratsastajana. Olen ollut todella pitään puskapro, joka pysyy selässä kovassakin kyydissä, ja saa hevosen ymmärtämään mihin suuntaan ollaan menossa. Mutta nyt alkaa sujua kenttätyöskentelykin. Eilen ratsastin Sipsin kerraten mielessä Jossun oppeja (sekä minulle että Leenalle) ja tuntui tosi hyvältä ratsastaa. Heppa meni mihin halusin, silloin kun halusin, enkä tarvinnut ohjia. Sippe uskalsi hakea kuolainta, koska kädet alkavat (vihdoinkin!!!!) pysyä oikealla paikallaan. Kiitos väsymättömälle Johannalle, joka jaksaa jankuttaa minulle samoista asioista uudelleen ja uudelleen xD