Onko klassinen musiikki unohtumassa suomalaisessa yhteiskunnassa, maamme kulttuurieliitti pohtii. Vanha ongelma on noussut jälleen pinnalle, kun yhteiskunnan tukirahoitusta eri kulttuurimuotojen kesken on alettu pistää uusiksi. Sibelius-Akatemian edustajat pelkäävät, että uudet tulokkaat syövät tilaa arvonsa jo todistaneilta klassikoilta.
Monesti voi olla, että uusi opiskelija ei osaa nimetä Raptorin levyjä, on epävarma Dr Albanin kansallisuudesta ja sotkee How Much Is The Fishin Move Your Assiin.
Mutta voiko ihminen saada Mozartin sonaatista samanlaista spirituaalis-älyllis-perseellistä innoitusta kuin vaikkapa Leila K:n Electricistä. Toisaalta esimerkiksi 2 Unlimitedin No Limitsin vertaaminen johonkin Bachin fuugaan on tosi epäreilua, koska Bach ei osannut räpätä ja biisistä puuttuu kertosäe...