Toistaiseksi ollaan mahduttu saman katon alle. Ollaan puhuttu paljon. Kaikesta, meistä ja heistä, kaikista. Haluaisin uskoa vielä siihen, että tämä tästä vielä parempaan suuntaan meillä menisi. Mutta näyttää vääjäämättömältä, ettei se kelkka enää käänny.
Sitten kun paperi lähtee eteenpäin, alkaa vaimo etsimään itselleen asuntoa. Mä jään asuttamaan meidän kotia ainakin siksi puoleksi vuodeksi mikä on harkinta-aika avioerossa.
Vatsaa on särkenyt koko viikon, murehtimisesta. Yritän olla, etten murehtisi, mutta minkäs teet.
Huomenna viikonlopuksi Riikaan, yhdessä. Ei nähty järkeväksi alkaa perumaan reissua, kun ei siitä mitään hyvitystä olisi saanut. No ehkä molemmat saa asiasta hetkeksi rauhan. Mennään pitämään hauskaa, jos se vain mitenkään onnistuu. Koitan olla murtumatta.