Taas olen kirjottelemas tänne.
Pitäs taas piirtää.
En vaan jaksa.
Tai osaa.
Juuri nytten ainakaa.
Eikö kovinkaa paljo inspaa.
Koska mää taas aattelen et kuvast pitäs tulla niin perfect.
Sillon tietenki heti rupeen aatteleen "ei siit koskaan tuu nii hyvä ku haluisit siit".
Ei mikään sillon onnistu.
You have to believe.
Mutku en vaan jaksa.
Niin, nytkun jaksoin tänne ruveta kirjottelemaan, voiski samalla pistää kaikkee randomii jota oon tänään miettiny tänne.
----
Heräsin.
Alhaalta kuului puhetta.
Nappasin puhelimen.
Kaksi viestiä vastaanotettu.
Yksi Iidalta.
Ja toinen Miralta.
Vastasin nopesti niihin ja nousin sängystä.
Kävelin peilin eteen.
Hiukseni olivat sekaisin.
Niinkuin aina aamuisin.
Nappasin harjani ja harjasin ne nopeasti läpi, samalla kun kuuntelin alhaalta tulevaa puhetta.
Yhtäkkiä kuului haukahdus.
Marly.
Ainot koira jonka tunsin joka nyt tuollaista ääntä tekisi.
Ovatkohan Heidi ja kaksosetkin täällä?
Nappasin suoristimen.
Suoristelin hiuksiani rauhassa.
Kuului vauvan itkua.
Oikeassahan taas olin.
Vai olikohan vain kaksoset ja Marly täällä?
Ei, nyt kuului myös Heidin ääni alhaalta.
Huoh.
Avasin koneeni.
Niin, tässähän voisi olla koko päivän.
Lopulta kyllä sittenkin päätin mennä alas.
Vain katsomaan mitä siellä tapahtui.
Siinähän se Ponchokin makasi.
Kaksoisten kanssa.
Ja tuossa lattialla Heidikin istu.
Tervehdi.
Istahdin rapulle.
Marly tuli keittiöstä tervehtimään minua.
Olipa sekin laiha koira.
Poncho on niin paljo läskimpi.
Ja karvaisempi.
Ruokaa.
Hmm.
Riisiä ja kanaa.
Sekoitettuna.
Luun pala löytyi kanasta.
Ärsyttävää.
----
Ah, eikös mun aamut ookkin kiinnostavii? :'>
Heräilen aina tuolla jossaki kahen aikaan.
Viikonloppuisin ainakin.
Voisihan tässä vielä kertoa vaikka mistä.
Silti mietin.
Mistä kertoisin?
Onhan tämä pääni aina täynnä ajatuksia.
Mutta ei ketään kiinnosta minun ajatukseni.
Eninmitenhän se on vain itselleni puhumista.
Että silleen.
Niin.
Puhun itselleni paljon.
Tai no.
Usien vain jos pelaan pelejä.
Muuten puhun kyllä itselleni vain päässä.
Muuten ihmiset pitäisivät minua ihan weirdona.
Tai no.
Olenhan minä jo aika kummallinen.
Erikoinen.
Weirdo.
:'>
Hmm.
Äiti tuli tänne.
Käväsemään vaan.
Ehdotti että rupeisin liikkumaan 30min joka päivä.
Puoli tuntia siis.
Ehdotti vaikka kävelyä metsässä.
Saisin raitista ilmaa.
Ja kunto kohoaisi nopeasti siitäkin.
Olisin siitä ihan hyötyä kyllä.
Rupesin eilen lukemana kirja animeltä "The Secret".
Kertoo elämän salaisuudesta.
Rahan salaisuudesta.
Ja sellaista.
Kiinnostava kirja se kyllä on.
Rupesin yöllä miettimään kun sitä luin.
Että onkohan se asia niin.
Että ihmiset ympärilläni.
Estävät unelmani?
Vai onkohan se vain ihan omaa syytä?
Mutta mitäs jos.
Ihmiset ympärilläni eivät usko siihen.
Että minulla on mahdollisuuksia.
Ja tiedän siitä, että he ajattelevat niin.
Tarkoittaako se sitä.
Että he estävät unelmaani?
Pitäisikö heidänki uskoa?
Vai pitäisikö minun vain uskoa.
Ja unohtaa muitten mielipiteet?
Ajattelin, että voisin lopettaa karkkien ostamisen.
Se tarkoittaisi että saisin lisää rahaa mangoihin.
Ja karkeissa on sokeria.
Se tekee minut väsyneeksi.
Minun pitäisi jaksaa enemmän.
Jotta voisin toteuttaa unelmani.
Jeå.
En kerro unelmastani.
Muut vaan sanoisivat että se on.
Mahdotonta.
Mikään ei ole mahdotonta.
You just have to believe.
- Kinoko -
[Kuva: Tein tällaisen synttäri kuvan isoveljelleni (Nohn4)]