Pala palalta revit iholtasi irti kaiken mikä vielä merkitsee.
Peität jokaisen jäljen jonka jättänyt on käteni saastainen.
Pois heität kaiken mikä oli sielustani revitty vain yhteen tarkoitukseen.
Se mitä stigmoiksi luulin olikin vain valve painajainen.
Herään keskellä pimeää tietä, kirkkaaseen valoon ja sateeseen ihollani.
Tyhjä sydän kädessäni tuijotan rekkaa, tiedän ettei se mene ohi.