IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

outoja runo kohtauksia. äks dee.Perjantai 31.03.2006 15:22

Ehkä huomenna minä en palaa sinun syliisi, kun tämän maailman tuulet tarttuvat repien minun siipiini. Mutta älä pelkää olen aina sinun tyttösi, niin kuin lupasin. Vaikka ikuinen uni kietoo suudellen minua kuoleman kahleisiin houkutellen, lupaan tuoltakin puolen sinulle valkean käteni kurkottaa joka kerta kun sitä tarvitset. Jokainen auringonnousu on uusi haava minun ranteessani sillä jokainen huominen on päivän lähempänä lähtöä luotasi. Jokainen ilta rusko on virtaava kyynel minun poskellani, sillä jokainen eilinen on jo eletty kanssasi.

miljoona pisaraaTorstai 30.03.2006 13:40

Jokainen on hyvä jossain, minä kai eksymään ja hävittämään. Niin moni ihmissuhde on kosketuksestani särkynyt, vain muutama vahva vierelläni säilynyt. Niin suuressa kirjassa sanotaan että jumala loi taivaan ja maan, mutta minä uskon että ihminen sai valtameret kyynelillään aikaan. Enkä ole koskaan nähnyt planeettoja tähtiä katsellessani, vaan sydämmiä jotka sammuessaan tahtoivat maailmaa toisille paremmaksi. Siksi minäkin kurkotan tähtiin, kumpa sinne vielä päätyisin. Vaikka omani olen antanu jo merien syvyyksiin, eivät kyyneleet avanneet teitä sydämmiin. Ehkä joskus voin antaa jollekkin itsestäni niin että aamulla olisi yksi maailma parempi. Sitten minä olen valmis sammumaan ja syttymään tähdeksi. Silloin olen täyttänyt paikkani ja tiedän etteivät turhia olleet minun mereni.

.Torstai 30.03.2006 13:35

Olisimpa minäkin kaunis, kaunis siinä kategoriassa jossa hän minut tahtoo. Jos olisin aina iloinen ja kohtaisin hymyillen harmauden, saisin oksakseni ehkä sen hyväksynnän jota ikuisesti tavoittelen.
Minne katosi se pieni tyttö, prinsessa pilvilinnojen? Hän oli oma itsensä aina uskoi ihmeisiin, imisten hyveisiin. Kuka vei viattomuuden, uskoni aitouteen. Nyt haluan vain olla sitä mistä muut pitävät, pelkään yksin jäämistä. Minä pidin itsestäni sellaisena kuin olin, mutta nyt olen unohtanut lähes kaiken mikä minulle oli niin tärkeää.

hmmph.Torstai 30.03.2006 13:10

Miksi kummassa lasten on paljon helpompi puhua äideilleen kuin äitien lapsilleen?
Vai olenko minä liian itsekäs avaamaan silmät ja kuuntelemaan. Tuntuu vaikealta nähdä oman äitinsä kärsivän kun on tottunut että hän on se joka sanoo kaiken olevan hyvin, joka aina selviää kaikesta ja on vahva minun puolestani. Minä voin huoletta syytää murheeni äidin niskoille, se on yksi äitien tarkoituksista, mutten osaa sanoa kaikkea sitä mikä tuntuisi nin tärkeältä kuten: olen tässä, voit kertoa jos joku painaa, kyllä minäkin välitän.
Ei, ei se onnistu. sitä varten isät on että niille äidit voi jakaa omat ja lastensa huolet, mutta se ei kyllä meillä toimi kun "isä" on se huoli. Olisi kai aika kasvaa niin että minullekkin voisi puhua kuin aikuiselle, mutta äiti ja tytär suhteessa se ei kyllä varmaan muuta mitä sillä minä olen aina lapsi. Äitin pikku tyttö.
- Vanhemmat »