IRC-Galleria

rakas päiväkirja..Maanantai 21.04.2008 12:07

viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen hyvin:)

[Ei aihetta]Maanantai 14.04.2008 17:27

ai nii ja pinkki on pääni tosi rokrok<3

[Ei aihetta]Maanantai 14.04.2008 17:10

juna matkoista sen verran, että ravintolavaunussa kannatta istua jos haluaa äksöniä.
tapasin siis kyseisessä osastossa muummoassa niils holgerssonin joka oli lentänyt halki pohjois maiden ja menossa kuopioon katsomaan "iiinouta" elikkä siis enoa.
tupakka osastolla tapsin taas miekkosen joka oli kuulemma tulossa kuopiosta ja menossa pieksanmäelle mikä sekin oli ihan mielen kiintoista sillä juna oli tulossa pieksanmäeltä ja menossa kohti kuopiota.. samainen setä korjattiin minun asemallani sitten myöhemmin valtion liikenneneuvon kyytiin. rokkipojat olivat veikeää matka seuraa, mutta oli kyllä kieltämättä helpotus päästä hyppäämään ulos junasta.
viikonloppu meni mukavan viinattomasti kuten olinkin ajatellut, vaikka baarissa käytiinkin, olisin voinut hyvin olla kuskina koko keikan.
pääsin myös kiusaamaan kissoja ja kokeilemaan rumpuja, selvisi siis sekin asia, että rumpalia musta ei tuu vaikka kuinka haluisin:D
koti matka oli ihan jees, pizzaa ja musaa, tällä kertaa minä ajoin koska äitillä oli darra, yleensä se on toisinpäin.
nyt ihanan maanantain kimppuu.
loov.:)

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.04.2008 16:58

Wgheeee! huomen vielä iltavuoro ja sit KOKO viikonloppu vapaata, tajuutteko, KOKO viikonloppu!
Perjantai vapaa, lauantai vapaa ja sunnuntai vapaa! hah! ja landellee, jeeee!
onpas mukaa, mun ei tarvii koko viikonloppuna edes käydä työpaikalla, eikä ajatella töitä, eikä ehkä ees vastata puhelimeen.
p.ääs. oon ollu siitä hyvästä tänään yhden päivän aikana ainaki vuoden paras työn tekijä, oon tehny melkeen kaikki jutut mitä kaikkien muitten ois pitäny tehä, mut kukaan ei oo jaksanu eikä halunnu tehä niit ja oon pessy kolmesti lattiat.
Olen super.

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.04.2008 00:44

Käsissä rakkaus tekemiseen.
Avain itsensä hyväksymiseen.
Huulet tunteesta musiikkiin, rakkaudessa katse sinuun.
Selkäni kuopassa liike sinfoniasta, unohdetulla iholla.
Hengitys huurtaa ikkunaan pilven, liian pieni kädenjälki ottekseen vastuun.
Niin, pienet sormenjälkesi, tahritun lasin pinnassa.
Mitkä ovat loput yhdeksästä ulottuvuudesta?
Rakkaudessa elämään, jalkapohjien kutinassa öisin, matkalla maailmaan.

digi digi..Maanantai 07.04.2008 13:04

jos mä nyt saisin sen kameran. saisinkohan mä sen kohta. mä haluisin sen, se on aikasta ihuna.
sit mä oon vaan sillalla räps räps ja sillan allaki ja talon katolla enkä ikinä muuta kun räps räps.
ämmattilaista musta ei nevör tuu, mutta muuten ihan multi ihku ja aianki sata näyttelyy ja noopeli.
tai sit ehkä vaan nättejä muistoja, mutta sehän on päärasia.
p.ääs. oi mai arce, pitää ehkä ostaa uusi satula.... tahi arce..

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 17:14

jee! onnea allis pallis. näyttelystä tulee varmaan hieno, on jo jonkun aikaa odoteltukki.
kivaa että mäkin sain vapaata avajaisiks:)
tulee varmaan mukavat pileet täks päiväks, meikä taitaa kyllä skippaa, darraiset aamuvuorot ei sovi mulle -nimim. kokemusta on:D
ois kelli jo viis:)

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.03.2008 01:08

mä en ole raskaana! miks kaikki luulee että mä oon raskaana! en mä oo!
ehkä oon vähä lihava, mut en oo raskaana. prkl...

[Ei aihetta]Maanantai 17.03.2008 12:31

en koskaan löydä sydämmen muotoista kiveä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 17:27

luulen että tämä päivä on kestänyt jo ainakin kaksi päivää.
siltä se tuntuu.