Miksi kummassa lasten on paljon helpompi puhua äideilleen kuin äitien lapsilleen?
Vai olenko minä liian itsekäs avaamaan silmät ja kuuntelemaan. Tuntuu vaikealta nähdä oman äitinsä kärsivän kun on tottunut että hän on se joka sanoo kaiken olevan hyvin, joka aina selviää kaikesta ja on vahva minun puolestani. Minä voin huoletta syytää murheeni äidin niskoille, se on yksi äitien tarkoituksista, mutten osaa sanoa kaikkea sitä mikä tuntuisi nin tärkeältä kuten: olen tässä, voit kertoa jos joku painaa, kyllä minäkin välitän.
Ei, ei se onnistu. sitä varten isät on että niille äidit voi jakaa omat ja lastensa huolet, mutta se ei kyllä meillä toimi kun "isä" on se huoli. Olisi kai aika kasvaa niin että minullekkin voisi puhua kuin aikuiselle, mutta äiti ja tytär suhteessa se ei kyllä varmaan muuta mitä sillä minä olen aina lapsi. Äitin pikku tyttö.