takkeli, kissojen kunkku ja täydellinen löytökissa jonka ei olisi uskonut olevan hylätty ellei sitä olisi silloin nähnyt
Mökille jätetty
Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.
Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.
Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin.
-Liisa Aaltonen-
Tulee ihan surulliseksi kun ajattelee että itsekin olen pelastanut huonoista oloista/ hylättynä/kuolemalta perheeni kanssaa jo yhteensä viisi kissaa, kolme hylättyä, yhden kiusatun ja yhden joka meinattiin allergian takia lopettaa alle kaksi vuotiaana ja terveenä. Osa on jo mennyt kissojen taivaaseen, mutta ainakin hetken ajan niillä oli joku joka rakasti ja hoivasi niitä senkin jälkeen kun ne oli kerran jätetty julmaan kylmään maailmaan.
Olkoon tämä omistettu nyt minun rakkaille kissoilleni, eläville ja jo luotani poistuneille. TT_TT