kyyneleet kuvastuu mun poskelle,
tuijotan tyhjyyteen, ja jatkan etenemistä.
Ei määränpäätä, ei paikkaa jonne mennä.
Katson ylös, siellä sataa,
sielläkin vaikka siel pitäs aurinko paistaa.
Miks mä sit tonne jatkasin, jos sielki on samaa paskaa,
jos elän tän elämän hyvin, nii miks ottasin lisä aikaa?
Rakkautta tarvii meist jokainen, se me kaikki tiedetää.
Jos rakkaansa kans saa kulkee, ei tarvii mitään sen enempää.
Jos on onnellinen täl hetkel, nii miks pitäs miettii tulevaa?