IRC-Galleria

Tämä on Albert Einsteinin kirjoittama ja Eva Isakssonin suomentama essee vuodelta 1949, eikä allekirjoittaneella ole tähän mitään oikeuksia.

JATKUU...

"Olen nyt tullut siihen kohtaan, missä voin lyhyesti osoittaa, mikä mielestäni muodostaa aikamme kriisin olennaisen sisällön. Se koskee yksilön suhdetta yhteiskuntaan. Yksilö on tullut tietoisemmaksi kuin koskaan riippuvuudestaan yhteiskuntaan. Mutta hän ei koe tätä riippuvuutta myönteisenä etuna, luonnollisena siteenä, suojelevana voimana, vaan pikemminkin uhkana luonnollisille oikeuksilleen, tai jopa taloudelliselle olemassaololleen. Lisäksi hänen asemansa yhteiskunnassa on sellainen, että hänen persoonallisuutensa itsekeskeiset piirteet jatkuvasti vahvistuvat kun taas hänen luonteeltaan heikommat yhteiskunnalliset pyrkimyksensä asteittain heikkenevät. Kaikki ihmiset, oli heidän yhteiskunnallinen asemansa mikä hyvänsä, kärsivät tästä heikkenemisprosessista. Tietämättään, oman itsekeskeisyytensä vankeina, he tuntevat olevansa epävarmoja, yksinäisiä ja vailla lapsekasta, yksinkertaista elämännautintoa. Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen, vaikka se onkin lyhyt ja vaarallinen, ainoastaan omistautumalla yhteiskunnalle.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa nykyään vallalla oleva taloudellinen anarkia on mielestäni pahan todellinen lähde. Näemme edessämme valtavan tuottajien yhteisön, jonka jäsenet pyrkivät alituisesti riistämään toisiltaan kollektiivisen työnsä hedelmät - ei voimakeinoin, vaan kaiken kaikkiaan, uskollisesti seuraten laissa säädettyjä sääntöjä. Tässä mielessä on tärkeää ymmärtää, että ns. pääomatavarat, jotka mahdollistavat työskentelyn ja joita tarvitaan kulutustavaroiden (ravinnon, vaatteiden ym.) samoin kuin uusien pääomatavaroiden tuottamiseen - voivat olla, ja enimmäkseen ovatkin, yksilöiden yksityistä omaisuutta. Nämä pääomatavarat ovat osaksi luonnonvaroja (maata, kaivoksia), osaksi ihmistyön tuotteita (rakennuksia, koneita jne.).

Yksinkertaisuuden vuoksi kutsun "työläisiksi" kaikkia niitä, jotka eivät ole osallisia tuotantovälineiden omistukseen - vaikka tämä ei täysin vastaakaan termin tavanomaista käyttöä. Tuotantovälineiden omistaja kykenee ostamaan työläisen työvoiman. Käyttämällä tuotantovälineitä, työläinen tuottaa uusia tavaroita joista tulee kapitalistin omaisuutta. Olennainen kohta tässä prosessissa on suhde sen välillä mitä työläinen tuottaa ja mitä hänelle maksetaan, molemmat mitattuna reaaliarvona. Sikäli kun työsopimus on "vapaa", se minkä työläinen saa, ei määräydy hänen tuottamiensa tavaroiden todellisen arvon vaan hänen vähimmäistarpeittensa mukaan, ja sen mukaan mikä on kapitalistin työvoiman tarve suhteessa työtä hakevien työläisten lukumäärään. On tärkeää ymmärtää, ettei työläisen palkka ole edes teoriassa hänen tuotteensa arvon määräämä.

Yksityinen pääoma pyrkii kasaantumaan harvojen käsiin, osittain kapitalistien keskinäisen kilpailun vuoksi, ja osittain siksi, että teknologinen kehitys ja lisääntyvä työnjako rohkaisevat suurempien tuotantoyksiköiden muodostumista pienempien kustannuksella. Näiden kehityssuuntien tuloksena on yksityisen pääoman harvainvalta, jonka suunnatonta mahtia ei voida kontrolloida tehokkaasti edes demokraattisesti järjestäytyneessä poliittisessa yhteiskunnassa. Tämä pitää paikkansa koska lakia säätävien elimien jäsenet ovat poliittisten puolueiden valitsemia, puolueiden, joita rahoittavat tai joihin muuten vaikuttavat yksityiset kapitalistit, jotka ovat käytännöllisesti katsoen erottaneet äänestäjäkunnan lakia säätävästä koneistosta. Siksi kansanedustajat eivät itse asiassa riittävästi suojele oikeuksia vailla olevien kansanosien etuja. Sen lisäksi, vallitsevissa olosuhteissa yksityiset kapitalistit valvovat suoraan tai epäsuorasti tiedonvälityksen pääasiallisia lähteitä (lehdistöä, radiota, koululaitosta). Näin ollen on äärettömän vaikeaa ja useimmissa tapauksissa tosiaan täysin mahdotonta yksittäisen kansalaisen päästä objektiivisiin johtopäätöksiin ja käyttää poliittisia oikeuksiaan järkevällä tavalla.

Täten yksityisomistukseen perustuvassa talousjärjestelmässä vallitsevaa tilannetta luonnehtii kaksi perusperiaatetta. Ensinnäkin, tuotantokeinot ovat yksityisomistuksessa ja niiden omistajat käyttävät niitä kuten parhaaksi katsovat; toiseksi, työsopimus on vapaa. Tässä mielessä ei tietenkään ole olemassa puhtaasti kapitalistista yhteiskuntaa. Erityisesti täytyy huomata, että työläiset ovat pitkien ja katkerien poliittisten kamppailujen kautta onnistuneet turvaamaan itselleen jokseenkin parannetun muodon "vapaasta työsopimuksesta" tietyille työläisryhmille. Mutta nykypäivän talousjärjestelmä ei kokonaisuudessaan eroa paljoakaan "puhtaasta" kapitalismista.

Tuotantoa harjoitetaan voiton, ei hyödyn vuoksi. Ei ole olemassa mitään taetta että työnhaluiset aina tulisivat löytämään työtä - on melkein aina olemassa "työttömien armeija". Työläinen saa alituisesti pelätä työpaikkansa menettämistä. Koska työttömät ja huonopalkkaiset työläiset eivät tarjoa edullisia markkinoita, on kulutushyödykkeiden tuotanto rajoitettua ja seurauksena on suurta puutetta. Teknologinen kehitys johtaa usein lisätyöttömyyteen pikemminkin kuin yhteisen työtaakan keventämiseen. Voittoperiaate, yhdistettynä kapitalistien väliseen kilpailuun, on vastuussa pääoman kasaantumisen ja hyödyntämisen epävakaisuudesta, mikä johtaa yhä vakavampiin lamakausiin. Rajoittamaton kilpailu johtaa valtavaan työn hukkaan, ja siihen yksilön yhteiskunnallisen tietoisuuden rampautumiseen, jonka mainitsin aikaisemmin.

Tätä yksilöiden rampauttamista pidän kapitalismin pahimpana syntinä. Koko kasvatusjärjestelmämme kärsii tästä synnistä. Opiskelijaan iskostetaan liioiteltu kilpailuasenne, häntä harjoitetaan palvomaan hankittua menestystä valmistautumisena tulevalle uralleen. Mielestäni on olemassa vain yksi tie näiden vakavien haittojen eliminoimiseen, nimittäin sosialistisen talousjärjestelmän luominen yhdistettynä sellaiseen kasvatusjärjestelmään, joka olisi suunnattu kohti yhteiskunnallisia päämääriä. Sellaisessa talousjärjestelmässä yhteiskunta itse omistaa tuotantovälineet ja käyttää niitä suunnitelmallisesti hyväkseen. Suunnitelmatalous, joka mukauttaa tuotannon yhteisön tarpeisiin, jakaisi tehtävän työn kaikkien työkykyisten kesken ja takaisi elannon jokaiselle. Yksilön kasvatus, sen lisäksi että se edistää hänen omia synnynnäisiä kykyjään, voisi yrittää kehittää häneen vastuuntuntoa kanssaihmisiään kohtaan, sen vallan ja menestyksen ihannoimisen sijasta joka vallitsee nykyisessä yhteiskunnassamme.

On kuitenkin tarpeellista muistaa, ettei suunnitelmatalous ole vielä sosialismia. Suunnitelmatalouteen sellaisenaan voi liittyä yksilön täydellinen orjuuttaminen. Sosialismin aikaansaaminen vaatii joidenkin äärimmäisen vaikeiden yhteiskunnallispoliittisten ongelmien ratkaisemista. Kuinka on mahdollista, ajatellen pitkälle menevää poliittisen ja taloudellisen vallan keskittämistä, estää byrokratiaa muodostumasta kaikkivaltiaaksi ja itseriittoiseksi? Kuinka yksilön oikeuksia voidaan suojella ja niin ollen turvata demokraattinen vastapaino byrokratian vallalle?

Muutoksille alttiina aikanamme on tärkeää olla selvillä sosialismin päämääristä ja ongelmista. On valitettavaa, että yhteiskunnassa nykyään vallitsevat olosuhteet ovat vaikeuttaneet näistä asioista käytävää vapaata keskustelua."

Oli se Einsteini viisas jäbä