Päätin joskus tuossa kesällä, että en enää ikinä aio katua sitä että en mene puhumaan tai kysy mahdollisuutta tutustua mielenkiintoisen oloiseen ihmiseen (naiseen, kai lähinnä.) Olen menneisyydessä miettinyt ja joutunut katumaan ihan liikaa sitä, että mitä olisi voinut olla. Kallessakin kun aikoinaan ramppasi, oli melkein viikonlopusta toiseen samat sinkkutytöt siellä, varsinkin yksi nätti punatukkainen tyttö joka vaikutti tosi kiinnostavalta, mutta ei koskaan ollut pokkaa mennä puhumaan, ja olin aina niin kännissä etten halunnut antaa itsestäni känni-ääliön vaikutelmaa. Sitten joskus myöhemmin näin samaisen tytön vielä kaupungilla. Se on kaduttanut pitkään.
Ei enää.
Vaikka tulisi kuinka pahasti takaisin sanomista, niin ne on vaan sanoja, jos en kelpaa sellaisena kuin olen, niin sitten ihminen ei olisikaan minua ansainnut, eikä asiasta koskaan olisi mitään voinut tullakkaan, onpahan sitten ainakin varmuus siitä.