IRC-Galleria

kuiske

kuiske

i got soul but i'm not a soldier

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Tiistai 10.03.2009 01:56

No niin tytöt ja pojat, Laura on yksin kotona joten Laura ei saa unta joten Laura vähän kertoo kuulumisia taas pitkästä aikaa!

Laura sai eilen tulppaaneita ja marmeladeja ja pannukakkua ja Lauralla oli ihana päivä! Kierreltiin kaksi ja puolituntia Vuoksen ympärillä ja otettiin hienoja kuvia koulun vanhalla filmijärkkärillä. Tänään Laura kehitti kaksi filmiä ja toinen oli vähän vioittunut-valottunut, kamerassa oli jotain kurjaa vikaa kun ei ollut ensimmäinen filmi jolle kävi niin. Mutta odotellaan jännityksellä huomenna otettavia pinnakkaisia, josko niistä muutama hyvä löytyisi!

Koulu on maistunut ihan kivalta nyt kun päivät ovat alkaneet pidetä ja ilma lämmetä. Eilinen oli pelkkää kevätrakkautta oijoi, tuollaisia päiviä saisi olla aina! Maailman ihanin ilma on pilvetön taivas ja muutama lämpöaste.

Odotan kuitenkin kesää, kesätöitä, kesäreissua, pääsykokeita, muuttoa, uutta kaupunkia, uusia ihmisiä, vanhoja ihania ihmisiä, kevään ensimmäistä jäätelöä ja kuivaa asvalttia, hiirenkorvia ja leskenlehtiä ja valkovuokkoja.

En tiedä haluisinko enemmän kevään vai kesän. Kevät tietty tulee nopeammin. Namnam! Haluan piknikkejä! Oon löytänyt täältä jo monta ihanaa paikkaa jotka huutaa vilttiä ja viinirypäleitä!

Ainiin, käytiin viime viikolla sumuisen hiljaisena päivänä kävelyllä tuolla voimalan alueella, en ollut ikinä oikein ajatellut mitä siellä on tai voisi olla. Sieltä löytyi ihana koivukuja ja pelottavia asuintaloja! Samanlaisia keltaisia paritaloja, ensin kivisiä ja sitten puisia, ihan hirmuinen määrä. Ihan hiljaista eikä ihmisiä missään. Tai huomattiin me yksi seisomassa terassilla. Ihan kuin oltaisiin siirrytty ihan eri aikaan ja paikkaan, tuli mieleen joku lahko tai joku suljettu yhteisö joka asuu samanlaisissa pikkuasunnoissaan kuunnellen kaikki päivät vesivoimalan hiljaista huminaa. Aika kammottavaa. Mutta ne tuskin joutuu maksamaan vesisähköstä hulluja siirtomaksuja, toisin kuin minä! Katkeruus! No ehkä ne maksaa, mutta on se vaan jotenkin hölmöä, en ymmärrä.

Mutta siellä ja Imatralla muutenkin on ihan hurjan söpöjä ja kivoja kadunnimiä! Sienimäellä on kaikkia sienikatuja, Karhukalliossa eläimiä, Tuulikalliossa lintuja, Mansikkalassa on alue jossa on kaikkia sääjuttuja (Pouta-, Pilvi- ja Sumukuja ym), tuolla oli johtoja, ja kaikkialla kaikkia ihania, ja minä asun jollain tyhmällä urpokadulla. :< Ois niin kivaa olla vaikka Laura Hunajakadulta tai Metsätähdenkujalta! Paras olisi Kekkerikuja, olis ehkä pakko juhlia koko ajan jos asuis siellä!

Haluisin pitää kaikkia kivoja teekutsuja ja vaikka kurkkupastillimaistajaisia, ihan sama, jotain kivoja pikkujuttuja! Taidan tulla höperöksi.

Näin ihanan asunnon ja tahdon sinne nyt! Tahdon päästä toiseen kouluun ja tahdon siirtää aikaa himpun eteenpäin ja taaksepäin!


PS

MUORINKUJA! <3

[Ei aihetta]Maanantai 13.10.2008 16:09

Ja niin on Laura taas Hyvinkäällä!

Takana loistava viikonloppu joka alkoi jo torstaina. Luokkamme järjesti vuotuiset koulunaloittajaiset teemalla mielisairaala ja juhlat sisälsivät paljon hulluja, lääkkeitä, taideterapiaa sekä oman itsensä ja sivupersoonansa epätoivoista etsimistä. Oli kyllä erittäin mielenkiintoista ja musiikki oli hullunkreisiä!

Perjantaina kuutostie tuntui pitkältä ja puuduttavalta, vaikka edellisen kerran sitä kuljinkin ennen koulun alkua. Seura oli kuitenkin hyvää ja kotiin oli hurjan hauskaa päästä neljän viikon tauon jälkeen. Käytiin moikkaamassa ystäviätuttavia illan mittaan muutamassa paikassa, skankkaamassa Zoomissa ja valtaamassa Levelin tanssilattia joskus yhdentoista aikaan, jolloin siellä ei tosiaan muita ollut. Oli ihan huisia! Lähdettiin kuitenkin jo puolen yön aikaan kotiin.

Lauantaina nostettiin perunoita melkein viisi tuntia rähmärymän voimin, syötiin hyvin ja saunottiin ja olo oli onnellisen raukea. Päädyttiin kuitenkin ryhmämme voimin muutaman mutkan kautta taas juhlimaan samaan osoitteeseen ja tällä kertaa ihan loppuun asti. DJ oli huomattavasti parempi ja tanssilattia täydempi. Hulluteltiin ja tanssittiin ihan aivottomasti ja taidettiin viedä aika paljon tilaa. :> Kun vihdoin pääsi vaakatasoon niin nukahti kyllä melkoisen nopeasti.

Sunnuntaina subia ja aivotnarikkaanpoikaleffailua. Mm. Ja nyt oon yksin kotona, syyslomajeeah, pitäisi tehdä kaikenlaista mutta ei oikein malta, ulkonakin noin kiva syysilma.

Kiitos viikonlopusta PSJ! Ja kaikki muut ilohymytyypit myös. :)

[Ei aihetta]Maanantai 22.09.2008 15:00

Njams, mulla onkin tämän viikon ajan maailman kivoin bändikaverikämppis ilahduttamassa päiviäni! Käytiin eilen ihanalla syyskävelyllä joenvartta pitkin, ruokittiin vähän sorsia ja juotiin saippuanmakuista kahvia. Taivas oli pilvetön ja kirkas, ilma oli lämmin ja jäätelöinen. Käytiin iltasella vielä ravintolassa, ihanat 14 kuukautta takana ja sama moninkertaisesti edessä.

Hei kertokaa vähän mitä kuuluu?

[Ei aihetta]Torstai 11.09.2008 15:57

Voi että!

On ollut niin kauniita ja aurinkoisia päiviä monta, nyt vähän tihkuilee mutta silti on vaan ihan hyvä olo. Hassua. Oon kirjotellut pienille lapuille hirmuisesti kaikkia pieniä iloaiheita ja kauniita asioita (kuten kadunvarsilla tuoksuvat ruusut ja ruskaa kohti hiipivät puunlehdet ja polvia lämmittävä aurinko), ja suurin osa on jo hukkaantunutkin jonnekin. Mutta kuitenkin sillä tavalla kirjoitettuna ne säilyvät mielessäkin pidempään.

Koulussa on tämä viikko hääritty jänis- ja muoviliimojen, pellavakankaiden, sirkkelin, rimojen, liitujauheen, väripigmenttien, niittipyssyjen, hiekkapaperin ja kovalevyjen kanssa. Kuulostaa (ja tuntuu) siltä, kuin olisin jossain raksakoulussa tai jossain ihan muussa. Tää on kyllä aika hauska kombinaatio kaikenlaista mahdollista.
Huomenna tutustutaan temperaan, eli leikitään kananmunilla. Kokkipuolikin siis löytyy!

Jos hyvä tuuri käy, niin voisin päästä huomenna lähtemään jo 14.09 junalla! Tosin tällä hyvällä tuurilla käy niin, että koko muu viikko on ollut melkoista odottelua ja teenjuomista ja perjantaina tehdäänkin hiki hatussa hommia viimeiseen minuuttiin asti. No ei kai. Ja kaipa se ois kuitenkin fiksuinta tulla vasta sillä myöhemmällä junalla, niin ainakin ihan varmasti joku ihana olisi asemalla vastassa. ^^

Hii huomenna!
Sitten saakin odotella viikkoon 42 kun taas seuraavan kerran. Mutta onneksi saan tännepäin huippuseuraa piitkäksi ajaksi. Hihi.

[Ei aihetta]Tiistai 15.07.2008 01:19

Voihan viude, kotonavoivoi.

Oli kyllä, kyllä oli, aijaijai!

Todellinen reitti siis:

Vihtijärvi-Turku-Eura-Kangasala-Ruovesi-Jyväskylä-Heinävesi-Joensuu-Vihtijärvi

Mmmm parhautta kylläkyllä, en osaa nyt sanoa muuta!

Matkablogiin koitan laittaa ainakin parhaita paloja joita reissussa kerättiin vihkoon. : >

[Ei aihetta]Perjantai 04.07.2008 13:12

Suomen kesä kutsuu, jipii!

Juttua (toivottavasti reissun alla päivittyvääkin) löytyy osoitteesta http://kesareissu.livejournal.com

Turku-Pori-Tampere-Jyväskylä-Kuopio-Joensuu!

Hurrpurrmurrnam. ♥

Tämä perjantaina!Tiistai 15.04.2008 20:44

Tulkaa ja tuokaa pikkusisaruksenne mukana. :>
(anteeksi vähän huonolaatuinen (ja muutenkin ihan kökkelispökkelisräikeä) kuva, otin vain valokuvan ja salamalla vielä möö)

Lippuja Hyvinkääsalin lipunmyyntipisteistä!

[Ei aihetta]Torstai 20.03.2008 15:55

Eilen illalla pimeässä istuin asemalla odottamassa bussia, kuunnellen Jarkko Martikaista joka on kyllä aina niin kevät, niin kuin YUP:kin. Voi hienoutta, olin jossain ihan muualla.

Ja nyt vain tahdon jäädä tähän
ja ampua aivoni kuuhun
tähtirataa kiertämään,
enkä piittaa vähääkään
siitä, millaista toisilla on,
minä sinut nään… tähän jään.

Tule, tanssi mun kanssani valssi hautuumaalla
kun toisaalla
päät räjähtää,
vaan toivoa on,
kunhan on elämää.

Vaikka heikot on käteni, henkeni on vahva.
Ylimykset, rahvaat
jääkööt kinaamaan
siitä, kuka saa
tuhota maan.

Jos vain tartut tähän käteen,
niin minut saa ampua kuuhun
tähtirataa kiertämään,
enkä piittaa vähääkään
siitä, millaista toisilla on,
minä sinut nään… tähän jään.

Ampukaa mut kuuhun.

~

Uskalsin käydä kysymässä (alustavia) YO-tuloksia ja hihii. ^^

[Ei aihetta]Perjantai 07.09.2007 20:44

Linnut lentävät pois, ehkä minäkin.

Ehkä
joskus
toisinaan
~

[Ei aihetta]Perjantai 08.06.2007 16:32

Milamassa saragossa kannelorus lom, barbarossa tillintallin tilulilulaa!
Kävellään meren pohjassa ja taivas näyttää kaukaiselta.

Maailma on jännittävä.
« Uudemmat -