IRC-Galleria

Mietin tässä sellaista asiaa kun suoraan puhuminen. Ihmiset tuntuu nykyään hirveesti korostavan suoran puheen arvoa mainoksissa ja sitä opetetaan lapsille. Ei tuu kuitenkaan mieleen asian se toinen puoli.

Itse inhoan selkään puukotusta ja takinkääntäjiä, että ollaan kivoja ja sitten haukutaan muille. Siltikään en tarvitse suoraa puhetta. Kyllä sitä nyt näkee, jos toinen tyyppi ei musta pidä, vaikka kuinka esittäis kilttiä. Sit kun kyseinen takinkääntäjä puhuu susta paskaa jollekin toiselle, alkaa hirveä selkkaus, kuinka pitäs sanoo suoraan jos on sanottavaa. Jos kuitenkin tää tyyppi sanois asian suoraan päin naamaa, on sekin ihan hirveetä. Tosin kuulen mielummin tämän paskanpuheen omin korvin kuin kaverin kertomana, mutta tartteeko sitä puhua ollenkaan? Vanhan arvojen mukaan vois pitää mölyt mahassaan. Jos kerran inhoo jotain ihmistä niin paljon, eikö nää jutut voi purkaa jotenkin muuten kuin kyseisen henkilön kavereille tai suoraan laukomalla?

Sitten tää kritiikki. Kyllä mä tykkään, että kritiikki on asiallista, mutta asiallinen ei tarkoita "tää on ihan paska", vaikka se tyypin mielestä olisi huono. Eikä siitä mitään opi. Rakentava kritiikki neuvoo tekemään työ paremmin ensi kerralla, ja se paranee vain kertomalla, mitä siinä on parannettavaa. Hauskinta tässä asiassa on, että oon antanu tässä lähiaikoina monelle suoran puheen-arvostajalle kritiikkiä töistään, joista nää on sit ottanu nokkiinsa. En tajua, ekaksi pyydetään antamaan työstä palautetta ja suoraa puhetta, sitten kun rakentavasti neuvotaan tekemään työ vielä paremmin, tulee kauhee haloo kuinka olen niin olevinaan. Höh... Miksi?

Sit tulee seuraava moraalinen kysymys, joka on jokaselta kysytty. Jos kaveri tulee ihan kamalan hiustyylin kanssa make-overista aivan onnessaan uudesta lookista ja pyytää palautetta. Pilataanko kaverin ilo vai sanotaanko suoraan? Eikö se oo tärkeintä, että kaveri tykkää ja on ilonen asiasta? Ei kaikki voi tykkää kaikesta. Samoin tappelin erään ihmisen kanssa lohduttamiskysymyksestä. Jos kaveri soittaa ihan hysteerisenä ja itkee paskaa elämäänsä ja kun mikään ei toimi ja halutaan kuolla, ei siinä auta kamala kasvatusmoralisointi, että "niin onkin maailma paska ja sinä ja varsinkin tolla asenteella, ota nyt hyvä ihminen niskastas kiinni tosta ei tuu kun huonoa blabla hanki työ ja opintopaikka blabla..." Ekaksi mun mielestä ainakin pitäs rauhottaa itku ja hysteria pois vakuuttamalla, että kaikki kääntyy paremmin. Sit kun on rauhotuttu, voi puhua fiksusti. Ei vihasessa tai hysteerisessä mielentilassa mee mikään kellekään päähän.

Unohtakaa nyt hyvät ihmiset tää suoran puheen arvostus, opitkaa olemaan tilanteen mukaan kohteliaita. Toki tietyt ihmiset ansaitsevat suoran verbaalisen iskun naamalleen, kun täysin tahallaan tekevät ilkeän tempun.

Tähän nyt tulee ihan varmana hirveesti näit suorii puhujii et "kyl mää ainaki kestän jos joku tulee haukkuu huoraks ymsblabla", teille sanon: Niin ehkä sinä, mutta entäs muut? Vois kattoo omaa napaansa pidemmälle.