Ehkä
olitkin vain
unta.
Sirpaloit naamioni,
kietouduit ytimeni ympärille,
Hellästi hirttäen
kovuuteni.
Jos
et ollutkaan
totta,
Merkityksensä menettäisikö
alati muuttava muotoni,
Auki veistämäsi
arpikudokset.
Kun
terävin, tasaisin
vedoin
Teit itsestäsi
Jumaluutta ihmeellisempää, suurempaa.
Olitko silloinkin
läsnä?